Metsän väen satumailta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1956

Teosarvio

Näiden runosatujen yhteen sitovana miljöönä on Metsäläisten maa, jota kansoittavat Jussi Jänikset, Mikko Ketut, Susi Hukat ym. eläinkunnan edustajat, jotka ihmisten uusia keksintöjä koetellessaan yhä uudelleen joutuvat kokemaan pettymyksiä - jokainen runosatu on silti sinänsä itsenäinen kokonaisuus. Olen jo toisessa yhteydessä esittänyt, etteivät "missikilpailut" mielestäni kuulu sadun maailmaan naurettavanakaan ilmiönä, joten sen runon kohdalla tuhahdin. Lystikäs ja lausuntakelpoinen sen sijaan on esim. "Ketun joulujuna". Kokonaisuus on tyyliltään epätasaisehko, eikä runokaan salli selviä kielivirheitä. Asmo Alhon kuvitus on kohdittain mainio.