Orvon osa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1974

Teosarvio

Nokkosia ja harakankukkia, Saarisen esikoinen, oli hyvä kirja. Ja niin on tämä toinenkin. Kertomus elämästä -sarja on muotoutunut varsin tasokkaaksi uusien kirjoittajien esiinmarssiksi. Heissä nuiva proosamme on jo saanut uusia, vereviä vivahteita.
Orvon osan lyhyissä kertomuksissa Saarinen on entisensä: optimistinen ja elämänmyönteinen. Vuosisadan vaihteen teollisuustyöväestön elämän ehdot piirtyvät hänen kynänsä kautta verraten terävinä lukijan eteen tuo kuva ei kylläkään ole erityisen syvä. Se, että vähän ruusuiseksi tuo köyhä ja katkera aika pakostakin kirjassa muuttuu, ei ole Saarisen vaan yleensäkin tämäntyyppisen muistelmakirjallisuuden vika - tai ainakin olennainen piirre. Saarisen vanhakantainen kieli palvelee hyvin hänen kirjansa tärkeintä sisältöä: köyhyyden ja ihmissuhteiden tarkastelua yhteisössä, joka juuri oli heräämässä ruususen unestaan ymmärtämään oman asemansa ja voimansa.