Dyyni 2

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1983

Teosarvio

Kolmikirjaisen sarjan toinen osa jatkaa Arrakis-planeetan taistelun kuvausta. Paroni Harkonnen, pahan ruumiillistuma, on lopullisesti petoksellaan voittanut keisarin määräämän uuden valtiaan, oikeudenmukaisen herttua Leton joukot. Tämä osa keskittyy kuvaamaan herttuan vaimon ja ennaltanäkemiskykyjä omaavan Paul-pojan pakoa aavikoille ja heidän tutustumistaan aavikoita hallitsevien fremenien, alkuasukkaiden, tapoihin ja salaisuuksiin. Kirjassa jatkuu vauhdikas, jännittävä ja samalla hyvätasoinen kuviointi hyvän ja pahan, inhimillisten ja pyyteellisten tahtojen voimanmittelöstä. Kokonaisarvio on mahdollista tehdä vasta sarjan valmistuttua.