491

Ruotsissa ensin kirjana ja sitten filminä kiihkeää väittelyä herättänyt, poikkeusnuoria ja nuorisorikollisia kuvaava ryhmäromaani, josta tekijä kasvattaa väkevän syytöksen ihmisten ymmärtämättömyyttä ja kylmää jähmeyttä vastaan ja vetoaa anteeksiantoon, joka olisi näille poikkeusnuorille suotava ainakin 491 kertaa. Yleistä vakuuttavuutta ja todistusvoimaa tässä vähentää mielestäni se, että yhteisasuntolassa asuva ruoka- ja asuntopalkalla sosiaaliseen nuorisotutkimukseen osallistuva nuorukaisryhmä kuvataan lahjakkaan, mutta perusolemukseltaan sosiaalisen nuorukaisen näkökulmasta räikein ja hyökkäävin äänensävyin, jolloin lukija menettää ainakin osan ymmärtämistahtoaan ja varautuu kriittiseksi syytösten yksipuolisuuden suhteen. Romaanin ansioita ei meillä ole sanottavasti ylistetty, mutta sen sijaan paheksuttu kustantajan muutaman sivun poistoa, joka on kohdistunut lähinnä perverssien kohtausten poistamiseen – ennakkosensuurin peikko jälleen! – kirja näistä kuvottavimpien kohtien poistoista tuskin kärsii, sillä onhan noita vielä jäljelläkin. Omasta puolestani jäin romaanin suhteen viileäksi.