Ei se pelkää jolla pelaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1976

Teosarvio

Kaikkien raihnaisten suururheilijoiden ikioma ihmetohtori avaa tällä kaskukokoelmallaan meille tavallisille kansalaisille kiintoisia näkymiä hänelle läheisimpiin elämänpiireihin, kirurgiaan ja urheiluun. Näillä alueilla on itseasiassa koko joukon yhteistä, niin leikkiä kuin urheilun pitäisi ollakin kirurgin pelatessa korkeilla panoksilla. Huippu-urheilu on sekin niin kovaa hommaa, että huumorin sovittava ja lievittävä panos on oleellinen. Niin huvittuneena ja kiinnostuneena kuin näitä väläyksiä silmäileekin, ei voi välttää sitä vaikutelmaa, että lääketieteellinen aines ei oikein tahdo jäsentyä urheiluvoittoiseen kokonaisuuteen, mutta todelliset niveltymäkohdat saattavat olla jo niin totista totta, ettei niissä leikille sijaa jää. Kuvittaja ei mielestäni ole onnistunut virittämään kynäänsä sanallisen sanoman aalto pituudelle piirrosten groteskin huoli(ttele)maton sävy menee sivuun.