Nauru rakkaudelle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1939

Teosarvio

Simo Penttilä on viime vuosina varsin ahkerasti kokeillut näytelmän alalla, ja tuntuu siltä, että nämä kokeilut johtavat yhä parempiin tuloksiin. Olen taipuvainen pitämään esilläolevaa teosta tekijänsä parhaana, sillä vaikkakaan se ei ajatuksen syvyydessä ole luettavissa »draamakirjallisuuden helmiin» kuuluvaksi, ,eikä edes teknillisessä sommittelussaankaan ole kaikkein esimerkillisimpiä, niin on se dialoogin käsittelyssä kuitenkin erittäin notkea ja huvittava. Sen aikaansaama näyttämövaikutus voi olla erinomaisen tehokas, mutta ainoastaan salonkinäytelmiin tottuneissa käsissä.