Oskarianus ja Ermengarde

9. Kaivauksia

Oli kolmanneksi viimeinen koulupäivä, ja äidinkielen tunti alkamassa. Opettaja oli juuri tullut luokkaan, kun Oskarianus puuskutti sisään. Hän oli odottanut Ermengarden tienhaarassa melkein kymmenen minuuttia ja joutunut juoksemaan loppumatkan.

- Hei, Ruutihattu, missä sinun tyttöystäväsi on? Valtteri huusi.

Oskarianus heitti reppunsa lattialle ja istui paikalleen.

Äidinkielen tunti sujui lukukauden päättäjäistunnelmissa ristisanoja täyttäen ja arvoituksia ratkoen. Välitunti alkoi, mutta Ermendgardea ei näkynyt. Oskarianus soitti Ermendgarden kännykkään, mutta ilman tulosta. Vasta toisen tunnin alussa, kun Oskarianus oli kaivamassa englanninkirjaansa repusta, luokan ovi rämähti auki, ja hengästynyt ja punoittava Ermengarde pyyhälsi sisään.

- Missä ihmeessä sinä olet ollut? Oskarianus kysyi.
- Arvaa vaan! Ermengarde puuskahti. - Äiti ei päästänyt minua lähtemään. Julianusta myöten koko joukko on kuoputtanut maata sen kirotun itkupajun ympäriltä. Katso minun käsiäni, jos et usko!

Ermengarde ojensi mustauurteiset kätensä Oskarianuksen nähtäviksi.

- Minkä takia?
- Et kai sinä tosissasi kysy? Ermengarde älähti. - Sinun äitisihän sanoi, että juuriston kunto ratkaisee, ja nyt äiti ja Ölmikki-täti sitten selvittävät asiaa!
- Sillä tavallahan tapatte koko puun! Oskarianus huudahti. - Lapsikin tajuaa, että puu kuivuu, jos sen juuret kaivetaan esiin! Ettekä te kaivamalla ikinä pääse riittävän syvälle. Niin ison puun juuret ovat ties missä!

Ermengarde mittaili Oskarianusta katseellaan. - Jos sinulla on parempi idea, niin anna tulla!

Englanninopettaja käveli sisään.

- Onko? Ermengarde suhahti.

Singoten Oskarianukseen vihaisen silmäyksen hän lähti paikalleen.

Tunti alkoi. Opettaja päätti alustavasti tulevaa syksyä ajatellen kertoa konditionaalilauseista. Luokka suhtautui asiaan varsin haluttomasti - jokainen katsoi englannin oppimäärän siltä vuodelta täyttyneen - mutta opettaja ei antanut nurjan asenteen häiritä.

Kun Oskarianus sitten kesken kaiken ponnahti seisomaan ja hihkaisi tietävänsä, mitä kuului tehdä, kaikki kääntyivät katsomaan, ja opettajan yllättyneille kasvoille nousi hymy.

- Sepä mukavaa!

Vasta katsellessaan uteliaita kasvoja ympärillään Oskarianus oivalsi tehneensä jotain poikkeuksellista.

- Haluatko sinä sanoa, miten se menee? opettaja kysyi.
- Menee...?
- Niin. Tuo äskeinen lause, opettaja sanoi.

Oskarianus tunsi poskiensa kuumenevan.

- Antaa tulla vaan, Ruutihattu! kuului muutaman pulpetin päästä.
- A-antaa olla! Oskarianus änkytti. - Minä..., minä taidan sittenkin kuunnella...

Opettaja silmäili Oskarianusta hetken, sitten hän nyökkäsi. - Hyvä on! Minä toivon, että sinun innostuksesi tarttuu muihinkin!



- Mikä sinulle oikein tuli? Ermengarde kysyi, kun tunti oli päättynyt.

Oskarianus heitti repun selkään. - Minä kerron sitten, hän sanoi.

- Miten niin, sitten?
- Minun täytyy ensin tehdä vähän tiedusteluja, Oskarianus sanoi. - Nähdään!



Isä oli verstaalla. Hän seisoi työpöydän ääressä ja ruuvaili parhaillaan kiinnitystelineitä kahteen erikoisvahvistettuun halogeenilamppuun, kun Oskarianus tuli.

- Jaha! Mitäs kuuluu, poika?

Oskarianus katseli hetken isän puuhailua.

- Missä mallissa alus on? hän kysyi.
- Valoja vaille valmis!
- Etuporan nopeudensäätäjäkin?
- Tietysti! isä sanoi. - Kaiken saa kuntoon, kun laittaa!

Isä otti lamput käteensä ja lähti pihalle. Oskarianus seurasi perässä. Jykevillä niiteillä kokoon kyhätty alus lepäsi pukkien päällä.

- Ei se mikään kaunotar ole, Oskarianus huomautti.

Hän katseli aluksen nokan vanhaa puuporaa muistuttavaa etuporaa ja kahta kummallakin sivulla, nyt tiukasti aluksen kylkiä myötäilevää kaivuusiivekettä.

- Uskotko sinä, että tämä toimii? Oskarianus kysyi.
- Siinäpä se! Sitähän ei koskaan tiedä ennen kuin on kokeillut.
- Sinua varmaan kiinnostaisi tietää, Oskarianus sanoi.

Isä oli alkanut kiinnittää lamppuja aluksen etupuskurin syvennyksiin. Nyt hän kääntyi katsomaan Oskarianusta.

- No ihan varmasti!