Samuel Väsyn syöksykierre

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1971

Teosarvio

Isaskar Keturi on ehkä vähäsen hillinnyt kieltään, jättänyt nerokkaan sanankääntelyn ja -kieputtelun vähäisemmälle. Se on tehnyt hänelle hyvää. Samuel Väsy sen sijaan on edelleen se perheenisä, joka kärsii kaikkien sijaiskärsijänä kaiken mitä voi kärsiä. Erkki-Mikael pystyy ihme kyllä saamaan irti jotakin sellaisista aiheista kuin solmiopakosta ja bussin rahastajasta, pojan koulumenestyksestä ja isän asemasta firmassa jne. Aiheet ovat perin juurin puituja ja kuitenkaan niiden lukeminen ei lainkaan harmita lukijaa, päinvastoin: naurukin irtoaa. Vaikka tehokeinona on tuntuva liioittelu, karrikointi ja odotuksen -lopputuloksen epäsuhta, on kokonaisuus ajanvietettä, jollaista joskus kaipaa.