Mitä Maisie tiesi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1974

Teosarvio

Modernin psykologisen romaanin uranuurtajaksi luonnehdittu amerikkalais-englantilainen tyyli taituri Henry James (1843–1916), joka muutaman romaanisuomennoksensa ansiosta on meilläkin tunnettu, joskaan ei tiettävästi kovinkaan lukijoiden suosima, kirjoitti tämän avioerolapsen pelinappulan osaa monin eri vivahtein tulkitsevan romaaninsa jo ennen vuosisadan taitetta. Olkoonkin, että tekijä tässä englantilaisten seurapiirien pinnallisessa ja kyynisessä eroottisten suhteiden seuraleikissä etupäässä kuvaa aikuisten häälyviä tunteita ja viattoman lapsen tunnotonta hyväksikäyttöä milloin suhteita lujitettaessa, milloin kassarana niitä purettaessa, on teos silti myös satuttava lapsikuvaus, joka sanoo jotakin varsin oleellista lapsen turvattomuudesta aikuisten maailmassa aikakaudesta riippumatta. Tekijän viitteellinen, mutta toisaalta tukkoon saakka runsasvivahteinen tyyli vieroksuttanee harrastelijalukijaa tässäkin.