Piirtola, Marikki

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

Kuva: Pekka Kalli

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Kirjoitan dekkareita, jotta voin murhata kaikki ja kaiken, mistä Fiktiossa se on mahdollista! Muuten olen pasifisti.

- - -

Kirjoittaminen ja maalaaminen on hengittämistä, yhtä suuri pakko.
Pysyä elossa.
Yrittää jakaa maailmansa muiden kanssa.
Taiteen avulla yritän nähdä, tuntea, kokea, maistaa, liikuttua, liikkua todellisuudesta toiseen.
Pinnat eivät riitä, pinnan alle sukeltamista, sitä on elämän ymmärtämisen tavoittelu ja taide parhaimmillaan.
Että edes jotain.
Häivähdys.
Tuokiokuva.
Aistit olisivat totta, näyttäisivät tien ihmiseen ja ihmisyyteen.
Elämään ja vielä edemmäs.
Paluuseen.
Mahdollisuuteen.

Elämäkertatietoa

Palkinnot:

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2. sija 1997
Pahnanpohjimmaisten näytelmäkilpailu 2. sija 2003
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas 1999

Harrastukset:

Avantouinti, elokuvat, kasvit, lukeminen ja sauvakävely

Kirjoittamisesta:
Kirjoittaminen on matka menneisyyteen sekä tulevaisuuteen.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Näytelmät:

Kylpyamme 2003

Kosto 2003, varaussopimus TV 2



Pornorunoja, Taide menee baariin -tapahtuma 2007, Pori

Tekstinäyte

-Tämä on jo toinen, joku sanoi.
-Mikä toinen? Sylva havahtui.
-Toinen vauva.
-Mitä? Sylva soperteli ja nieli kyyneliä.
-Joka kuoli..
Olen nähnyt liikaa pahuutta.
Olen kuolleempi. Vain ihmiskaatopaikan ylle laskeutuvaa pölyä.
-Tärkeintä on, että saamme mielen kuntoon, Emma sanoo ja katsoo tutkivasti Sylvaa, joka hätkähtää katseeseen.
Emma näkee lävitseni, mutta ei kaikkea.
Pim.
Vastaa, rakas, jotain!
-Ehdottomasti. Enhän minä mitään muuta toivokaan, Sylva sanoo ja puhuu itsestään.
Vihaan pahuutta, vaikka ymmärrän sitä liiankin hyvin.

Ote Sylva Harmajan tutkimukset Kali, Durga ja Tiikeri, 2022, Basam Books.

- - -

Nainen vääntelee kynää sormissaan. Se on jo tehny lausunnon siitä, että mut on lähetettävä katkasuun ja hoitoon nuorisopsykiatriselle.
Mää oon kuulemma alkanu käymään vaaralliseks itselleni ja muille, ja sitähän ajatusta se ei voi sietää, että mää vaikka kuolisin, ja sitten se menettäis mut.
Mää oon ollu sille ylivoimaisesti työllistävin tekijä koko sen uran aikana.
Se on aina mun kimpussa.
Tälläkin kertaa yritin vaan hukuttaa mun omaa kaalia vessanpönttöön koulun ulkovessassa, ja mitä pahaa siinä on? Nielin ja nielin vettä, mutta en hukkunu. Se oli irvokasta ja upeeta samaan aikaan. Muut pojat veti kessua vieressä ja kannusti mua.
Mutta en mää hukkunu.
Aina jostain tuli happee. Vesilukosta tai ilmasta tai sitten mulle tarjottiin röökii, ja silloin mää olin hukkuu nauruun ja savuun joka luikerteli kuin kastemato alas viemäriin.
Se hullu mamma ei tajunnu, että mää halusin vaan kokeilla tän pallon rajoja ja sitä putoisinko toiselle puolelle vai en.
Mää en pudonnu.
Mun kaula kylmetty ja päässä sihisi kaikki sinne eksyny veri. Sitten mää sain heureka-idiksen: meidän on upotettava sinne joku sellanen, jolla on pienempi pää ja suurempi mahdollisuus jättää tää galaksi! Nappasin kiinni ekaluokkalaisen, kääpiökasvusen ja ihan hyönteisen näkösen pojan ja upotin sen sinne pönttöön. Samalla kun se itikka ui ruumassa, mää vetelin nupista niin että Niagara kohis sen aivoissa.
Kaverit piti suojarinkii mun ja sen pojan ympärillä, mutta silti joku suojelupoliisi raahas valvojan sinne, ja sitten mua vietiin tukevassa otteessa, ja mää vaan nauroin. Mää olin ihan kaasuissa. Täynnä syntymäviinaa ja endorfiiniä.


(Perhe 1999)