Sokeat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1983

Teosarvio

Aikaisempiin suomennoksiin verraten Sokeat on toisenlaista Canettia: tiheää proosaa, jossa henkilöt siirtyilevät nopeasti puolelta toiselle, jossa heistä käännetään esiin taas ja taas uusi vääristynyt puoli kirjailijan antamatta kellekään sympatiaansa pitkäksi aikaa. Canetti kehittää näkyvien henkilöiden vähälukuisuudesta huolimatta kerroksellisen vaikutelman. Myöhempienkin aikojen Canettille ovat ominaisia nuo ajatuksen taukoamattomat liikkeet, mutta 1935 hän kaiken aikaa vyörytti tuota maailmaansa tiettyyn suuntaan. Kiinan kielen tutkija Peter Kien on oppineisuutensa huipulle erakoitunut originelli, sokea kiihkossaan kirjoihin. Taloudenhoitaja, jonka hän ottaa vaimokseen, on näennäisesti täysin erilainen niin kuin ovat nekin hämärän maailman väkivaltaiset veijarit, joiden sekaan Kien sitten joutuu, mutta Kienistä alkaen on kaikille yhteistä kiihko. Romaani on kirjoitettu tällaisesta sokeudesta, joka sai ja saa valtaansa valtioita ja joka tekee mahdottomaksi yksilöiden ja luokkien harmonisen rinnakkaisen elämän. Canettin rinnalla on mainittu Kafka, Musil ja Broch. Minulle tuli mieleen sinänsä toisenlainen, mutta intensiivisyydessään ehkä sentään Sokeihin verrattava kirja, nimittäin Grassin Peltirumpu, kaleidoskooppi sekin.