Yksi päivä Toivo Hyytiäiselle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

6/1978

Teosarvio

Otavan novellikilpailun sadonkorjuu jatkuu. Aulis Ahosen esikoisteos ei kuitenkaan ole novellikokoelma vaan yhtenäinen sarja eri henkilöiden esittämiä muistikuvia ja tulkintoja yhden ihmisen, itsemurhan tehneen metallimiehen Toivo Hyytiäisen, elämästä. Ahonen on ottanut tehtäväkseen tutkia nimenomaan ulkopuolisiin jäävää "virallista" jälkikuvaa; Hyytiäisen lähimpien, nuoruudenrakastetun, vaimon tai lasten näkökulmat puuttuvat. Näin Ahonen on kiertänyt vaikeimman ongelman. Mutta vaikka tavoitteet siis ovatkin rajatut, pelkästään puheesta koostuva ilmeikäs kerronta pitää mielenkiinnon vireillä ja johtaa eheään tulokseen.