Ottaa hengen kiinni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1977

Teosarvio

Tämä on jo neljäs Härmän Kuustaan pakinakokoelma, romaanejakin on kolme, yksi näytelmäkin. Kirjoittamisen kokemusta siis on, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö tässä käytetty Pohjanmaan murre olisi aitoa ja virheetöntä. Ihan kaikki ei kuitenkaan ole murretta; eräät selittävät osat on kirjoitettu kirjakielellä. Teoksessa on 35 lyhyttä juttua, osa vain kaskuntapaisia, osa vähän lavenevia kuvauksia. Kirjoittajan ote on yleensä hyväntuulinen, ja monia henkilöitään hän luonnehtii osuvasti ja hauskasti. Kokonaisuus on jäänyt vähän epätasaiseksi, huiputkaan eivät ole kovin korkeita.