Pakenijat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1972

Teosarvio

Tästä kirjasta olisin Juhani Syrjän miellyttävän esikoisen "Neitsytpojan" jälkeen tosiaan halunnut pitää, mutta jotain on nyt kyllä mennyt pieleen. Syrjä on ottanut kuvattavakseen rinnakkain kahta vankikarkuria, jotka lähtevät pakoon yhdessä mutta eri teille. Molemmilla väikkyy mielessä rakastetun naisen kuva: tumma karkuri pystyy rakastamaan vain tappamalla ja raiskaamalla, vaalea taas matkaa erämaahan vaalimaan muistoa kuolleesta tytöstä, joka jo eläessään oli hänelle tavoittamaton. Syrjä keskittyy kokonaan näiden kahden karkurin tajuntaan, kaikki nähdään vain heidän lävitseen romanttisen värittyneesti. Suhdetta sen enempää muihin ihmisiin kuin yhteiskuntaan ei tässä kirjassa ole olemassa, ja rinnakkaisasetelma maistuu kovin väkinäiseltä. Mikä ihme on näin kuivattanut "Neitsytpojan" tekijän?