Loitsukirja

Tyyppi

tietokirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

"Loitsijan lujimmat laulut
käsketään kätensä kautta
vasemmalle, vastapäivään
kolmeen kertaan kuuluttaen."

Taiat ja loitsut on syytä langettaa ajatuksen kanssa. Vasemmalle ja vastapäivään ovat tuonpuoleisen väen suuntia, joihin taikuus sitoutuu. Eleet ja sanat toistetaan aina kolmeen kertaan. Enempi on syyttä suotta liioittelua, jollaista kelpo loitsija pitää turhanaikaisena. Käytä taikoja ja loitsuja harkiten, sillä haltijat ja maahiset eivät toivota loitsijaa aina tervetulleeksi tuonpuoleisiin puuhiin.

Paula Havasteen Loitsukirja kumartaa kunnioittavasti suomalaisten perinteisille kansanuskomuksille. Me koputamme yhä puuta kolmesti ja tiedämme täsmälleen, mitä pitää tehdä, kun leppäkerttu lennähtää kädelle. Tässä loitsukirjassa on paljon ikiaikaista mutta myös uusia loitsuja ja vinkkejä siitä, miten taikoja voisi soveltaa nykyaikana. Olisiko esimerkiksi karjanpidätystaiasta apua kurittoman koiran kasvatuksessa tai silloin, kun perhe tuntuu viettävän liian paljon aikaa muualla kuin yhdessä kotona?
(Gummerus)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

77

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

ISBN 978-951-20-7363-4.