Yöpyi pilvi kultainen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Tarina kahdesta veljeksestä Stalinin aikojen väestönsiirtojen ja sodan loppuvaiheiden aikana heijastaa toisaalta ihmisen neuvokkuutta, ystävyyttä ja henkiinjäämiskykyä ankeina aikoina, toisaalta tappamisen kierteen jatkumista, vihan ja epäluuloisuuden kylvöä. Kolja ja Saska siirretään moskovalaisesta kurjasta lastenkodista Kaukasiaan, mutta kyläläiset pelkäävät tsetseenien terroritekoja - nämä oli karkoitettu natsien kanssa tehdyn yhteistyön takia. Vain toisiinsa luottavien poikien elämään pääsee tyttöleirin johtaja Regina, joka Saskan tappamisen aikana ikäänkuin pettää veljekset. Kolja saa kuin vertauskuvana pelastajakseen ja uudeksi veljekseen mustapintaisen tsetsenipojan ja lähtee tämän kanssa tuntemattomaan siirtopaikkaan. Pristavkin on tenhoava, vivahteikas ja suoraan tunteisiin vetoava tarinankertoja, jonka komean romaanin omaelämäkerrallista tuntua lisäävät harkiten väliin sijoitetut lyhyet jälkimietelmät.