Kuoleman pitkä varjo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1978

Teosarvio

Ruth Rendell alkaa kahden suomennoksen jälkeen näyttää vakuuttavalta dekkarintekijältä. Vain lasta pirunkuva pelottaa (suom. 1976) tuntui vielä hiukan päämäärättömältä, mutta toinen suomennos (alku teos hiukan yli 10 vuoden takaa) esittelee omaleimaisen kirjailijan. Yllättävästi Rendell tuo menneisyyteen pureutuessaan mieleen ennen muuta yhdysvaltalaisen Ross Macdonaldin; niin erilaisia kertojia kuin nämä kaksi kirjailijaa ovatkin, heitä yhdistää viehtymys mutkikkaisiin perhekuvioihin, jotka nykyhetki järjestää uudelleen – jyrkästi vaan ei melodramaattisesti. Ennen kaikkea heitä kuitenkin yhdistää tietty etiikka, sanottakoon sitä vaikkapa tosissaan olemisen painokkuudeksi.