Karkuri

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1961

Teosarvio

Helvi Hämäläisen entisetkin kyläkertomukset ovat olleet hyviä ja mielellään suosittelee myös tätä. On kesä 1944, miehiä on kotiutettu rintamalta mutta taas heitä tarvitaan, talosta taloon jaetaan kohtalokkaita lippuja. Merkitseväksi tulee pikkutalon emännän synnytys, jonka seurauksena hänen kauan rintamakarkurina läheisissä metsissä piillyt miehensä kuin ahdistuksesta vapautuneena menee ilmoittautumaan nimismiehelle. Kertomus tekee aidon ja todentuntuisen vaikutuksen, muutamin vedoin on henkilöt saatu elämään. Ulkonaisesti hiljaistenkin tapahtumien pohjalla on väkevää dramaattisuutta. Tätä lisää tekijälle ominainen tehokeino : jonkun määrätyn henkilökuvan pikkupiirteen toistuva mainitseminen ja luonnonilmiöiden, varsinkin värien ja tuoksujen voimakas tehostaminen.