Itse jumalat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1975

Teosarvio

Vahingossa keksitty energian siirto näyttää turvaavan maapallon tarpeet ainiaaksi. Varottavat äänet vaiennetaan, hyvinvointi on tärkeä. Keksijästä tulee despoottinen kansallissankari. Vasta myöhemmin salaa tehdyissä kokeissa todetaan siirron jatkuessaan voivan räjäyttää aurinkokunnan. Asimov on todella kiehtova. Itse jumalat osoittaa loistavasti hänen kykynsä tarjota jokaiselle jotakin runollisessa ja päätävaivaavassa muodossa. Ensinnäkin tieteellisen teorian ja sen toteutuksen pohja, sen kautta ihmisten luonteet ja pyrkimykset ristivaloon. Itse jumalien henkilökohtaisesti minua ihastuttanut osa on Asimovin fantasia vieraan olemassaolon kuvioista, elämänmuodon kehittymisestä ja sulautumisesta. Taustalla on moraalisen oikeuden ja voitonhimon kuviot. niihin Asimov lisää vielä mausteiksi vähän romantiikkaa, jännitystä. Mainio alku uudelle sf-sarjalle.