Nauru sodalle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1961
2/1961

Teosarvio

Tämän laajan kaskukokoelman toimittaja on koonnut aineistonsa lähinnä monilukuisista rintamalehdistä. Kirjaan on tietenkin mahtunut vain pieni osa koko materiaalista, mutta suurin piirtein katsoen se on monipuolinen ja edustava. Vain joissakin yksityistapauksissa voidaan olla eri mieltä tämän tai tuon kaskun tarpeellisuudesta samoin kuin myös kirjan nimen osuvuudesta. Joka tapauksessa kirja antaa hyvän käsityksen suomalaisen sotilaan huumorintajusta sekä huumorin tarpeesta mitä kiperimmissäkin tilanteissa. Rintamillamme osattiin todellakin nauraa "manalaista vasten partaa"! Myös kotirintamahuumori on saanut sijansa kirjan kaskujen joukossa, ja erityisen maininnan ansaitsee Jussi Aarnion laatima mainio kuvitus, joka kirjan sivumarginaaleissa pyrkii antamaan myös asiatietoutta sota-aikaan liittyvistä seikoista.

Tämä uusi annos sodanaikaista rintama- ja kotirintamahuumoria on toimitettu ja kuvitettu samaan tapaan kuin vuosi sitten ilmestynyt ykkösnide. Sitähän jo aikanaan suurin piirtein kiittelin. Varsinaisena uutuutena on kakkosniteessä neuvostoliittolaisen huumorin osasto, josta saadaan nyt hyvin monipuolinen ja edustava läpileikkaus.