Aniara

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1963

Teosarvio

Ruotsin Akatemian jäsenen suurta huomiota herättänyt runoelma atomiajan ihmisten mielikuvituksellisesta osasta, Aniara on avaruusalus, joka kuljettaa suurta ihmisjoukkoa pois radioaktiivisen säteilyn saastuttamasta. Maasta toiseen taivaankappaleeseen. Alus suistuu radaltaan ja jää kiertämään tyhjyyttä, lopulta sen matkustajatkin kuolevat. Martinson kuvailee tätä matkaa, sen vaiheita ja vaiheiden heijastumista ihmisiin mahtavalla mielikuvituksella: loppu on väistämätön tragedia. Runojen muoto vaihtelee luvusta toiseen, mikä huomattavasti keventää lukemista, Raskauttavana aineksena on mielikuvituksellisten nimien runsaus, Kysymyksessä on joka tapauksessa erittäin huomattava saavutus. Suomennos sujuu nautittavasti Suurimpiin kirjastoihin.