Kuolema tulee aina yllättäen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1964

Teosarvio

Vauraaseen kartanoon on kerääntynyt sopiva joukko sukulaisia kesän viettoon, jotta epäiltyjä on riittävästi, kun vanha rouva kuolee odottamatta ja vähän hänen jälkeensä pojan vaimo tyttärineen. Kertojana on vanhan rouvan kasvatti, sodassa hermonsa menettänyt vanhapoika, joka ennättää jopa syytettyjenkin listalle. Ei aivan omintakeista, mutta kohtalaisen sujuvaa tekoa oleva uuden tekijän 'dekkari'. Silti tarpeeton kirjastoissa, koska vain alan valioita suositellaan.