Kätkö Elbellä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1963

Teosarvio

Harvinaisuudessaan kiinnostava romaani, sillä jokseenkin puhtaasti seikkailullisin jännitystunnuksin kirjoitettuja venäläisiä teoksia ei ainakaan suomeksi ole ollut saatavissa, mikäli niitä yleensä on edes paljon kirjoitettukaan. Sotavuonna 1944 Neuvostoliiton tiedotuspalvelun upseeri lähetetään saksalaisen toverinsa kanssa rajan yli Saksaan ottamaan selvää Elbe-jokeen sijoitetusta, itää koskevien asiapapereiden arkistokätköstä ja mahdollisuuksien mukaan kaappaamaan paperit. Jo operaation alkuvaiheessa yksin jäänyt venäläinen toimii äärimmäisen tehokkaasti saksalaisten avustajiensa tukemana, vaikka vaaratilanteet suorastaan ajavat toistaan takaa. Tekijän tyyli on hieman yksioikoisen asiallista, mutta tilanne ratkaisut taitavasti johdateltuja, kunhan hitaanlaisesta alusta päästään. Edustusnäytteenä nykyvenäläisestä jännitysromaanista kelvollinen kirjastoihin.