Käsi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1972

Teosarvio

Ed McBainin poliisiromaanien tiet ovat Suomessa olleet hyvin samankaltaiset kuin Ruotsissa: ensin niitä käännettiin julkisen huomion ulkopuolelle jääviin kioskisarjoihin ja vasta vuosia myöhemmin "oikea" kustantaja tarttui niihin. Tämä on sitäkin omituisempaa kun kirjailija on omalla nimellään julkaisemillaan menestyneillä ja elokuvatuilla kirjoillaan jossakin mää¬rin tuttu täälläkin. Ensimmäinen lukemani McBain, "Käsi", on joka tapauksessa ansainnut suomentamisen: se on hyvinkin keskitasoa parempi, täsmällisesti kirjoitettu ja sekä suurkaupunkiympäristöä että poliisin työtä kiinnostavasti havainnoiva. Hunterin kunnianhimoisemmista romaaneista minulla on paljon varauksellisempi mielikuva: niissä kirjailija isoja aiheita - esim. koulua ja nuorisorikollisuutta - käsitellessään sortui melodramaattisuuteen ja helppoihin ratkaisuihin. "Käsi" on tavoitteiltaan vaatimattomampi mutta lajissaan onnistuneempi kuin nuo tunne tummat romaanit omassaan.