Kirje tuomarilleni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11 / 1970

Teosarvio

Simenon, Georges. Kirje tuomarilleni.

Keski-ikäinen pikkukaupungin lääkäri, toista kertaa naimisissa ja kahden lapsen isä, on surmannut rakastajattarensa. Vankilasta hän lähettää tuomarilleen kirjeen - tämän romaanin - missä hän yrittää tälle ainoalle ihmiselle tehdä ymmärrettäväksi tekonsa motiivit kertomalla ankeasta järkiavioliitostaan ja kohtalokkaasta rakkaudestaan sattumalta kohtaamaansa tyttöön, rakkaussuhteen kehityksestä ja yhä patologisemmaksi muuttuvasta mustasukkaisuudestaan tytön menneisyyden suhteen.

Simenon on etevästi toteuttanut lääkärin tilitykseen sisältyvän kaksoisvalotuksen, näennäisjärkevän selonteon ja siihen kuitenkin samalla sisältyvän sielun sairauden kehityksen. Lääkärin pikkuporvarillisen avioliittokurjuuden tuntumissa kerronta on parhaimmillaan, mutta ohenee tytön varjomaisuuden vuoksi rakkaussuhteen loppuvaiheissa.