Se suuri hauki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1962

Teosarvio

Pakinoitsijoittemme parhaimmisto on, tietysti, käyttänyt runsain määrin hyväkseen niitä aiheita , joita kalavesien ja riistapolkujen vaiheilla niin luontevasti sikiää. Ovatko tämän valikoiman pakinat nimenomaan "parhaita", sitä on vaikea sanoa, mutta moni herkullinen palanen on kyllä osunut toimittajan haaviin. Laadultaan teos on kuitenkin pikemmin lahjakirja, ei niinkään kirjastoihin tarkoitettu.