Kartano

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1974

Teosarvio

Kolmenkymmenenneljän vuoden kuluessa kirjoitetun ns. Snopes-trilogian päätösteos ilmestyi Amerikassa V. 1959. Kuten aikaisemmatkin osat myös se etenee lukuisin pää- ja sivuepisodein ja edellyttää näin ollen lukijaltaan herpaantumatonta tarkkaavaisuutta, etenkin jos yrittää pitää tavoitteenaan trilogian kokonaishallintaa. Viimeisen osan helpoimmin avautuvana pääkuviona on, kuinka Mink Snopes ja Linda Snopes ottavat hyvityksen niistä vääryyksistä, joita suvun menestyksekkäin ja häikäilemättömin edustaja Flem Snopes heille on tehnyt. Trilogian osista ylivoimaisesti vahvin oli mielestäni ensimmäinen 'Kylä' ja heikoin keskimmäinen osa 'Kaupunki'.