Presidentti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1986

Teosarvio

Vielä kamppaillessani Arvo Salon Vallan miesten ongelmien kanssa luin toisen keskeisen vaikuttajan, Jörn Donnerin, uuden kirjan, jossa siinäkin on keskushahmona Urho Kekkonen. Vai onko, onko tämä vain P:nä esiintyvä presidentti Kekkonen? Sepite ei ikävä kyllä jätä sijaa monille tulkinnoille ja romaanin kertoja, P:n rakastajatar Anna, palauttaa yhtä ilmeisesti mieleen vuosikymmenien takaiset juorut. Kun Donner on selvästikin pyrkinyt kirjoittamaan ennen muuta vallasta, sen heijastumista ja yrityksistä estää joidenkin sen särmien tallentaminen historiaan, en pysty ymmärtämään hänen perusratkaisuaan: ajatukseni vilisevät koko ajan pois itse teoksen todellisuudesta etsimään lenkkejä meidän hatarasti hallitsemaamme aikakauden todellisuuteen. Esipuhe ja jälkikirjoitus naulitsevat romaanin vielä niin monipohjaisiiin ironioihin, että kirjan kuvio lopulta tuntuu keinotekoiselta sepitteeltä, jonka taitava, jäntevästi kirjoittava tekijä itse parhaansa mukaan pyrkii tuhoamaan. Toden totta toivon, että Donner pääsee eroon kylmäävästä vieraantuneisuudestaan ja lähtee taas jatkamaan suurta Anders-romaanien sarjaansa.