Tilanteita

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1963

Teosarvio

Kokoelma sisältää neljätoista eriaiheista novellia, jotka osoittavat Veijo Meren suvereenia keinojen ja perin erilaisten aiheiden hallintaa. Huomattakoon varsinkin ne novellit, joiden päähenkilönä on Merelle tyypillinen yksinäinen ihminen, tavoitteissaan ja pyrkimyksissään epäonnistunut, "irrallinen " – noissa novelleissa hän mielestäni antaa parastaan, syvintään. Huomiota ansaitsevat myös lapsiaiheiset novellit, jotka eivät ole mitään sivullisen kuvailua, vaan lapsen omaa elämää sen itsensä kokemana. Muista novelleista ansaitsee huomiota vuosisadan vaihteen aikoihin sijoitettu "Vierailu", joka harvasyisenäkin näyttää, millaisia ihmissuhteet ja luokkaerot tuolloin olivat. Meren kerronnassa on aitoa taiteilijaniloa, kertojaniloa silloinkin kun hän kirjaa arjen kolhuja ja elämän traagisuutta. Selvääkin selvemmin se nähdään tässä novellikokoelmassa, jossa 'kertojan valtakirja' levittäytyy koko laveudessaan – muuallakin kuin ensimmäisessä novellissa "Rikas mies", jossa kertojan valtuuksia varsinaisesti kirjataan. – Ehdottomasti kirjastoihin!