Maan valo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1986

Teosarvio

Kolmisenkymmentä vuotta sitten tehdyssä kirjassaan Clarke ei tunnu menettäneen uskottavuuttaan kovinkaan paljon: tekniikan kehitys on edennyt pitkin harppauksin ihmisten kansoittamassa avaruudessa, mutta emämaa hallitsee edelleen raaka-aineita ja kiristää näin muita maailmoja otteessaan. Tuloksena on väistämättä konflikti, joka ratkaistaan asein kuun läheisyydessä. Sen sijaan tyylillisesti ja rakenteellisesti Clarken luomus edustaa puhdashenkistä partiopoikatarinointia, sinänsä mukavasti ja lukuisasti mukaansaviepää, niin että tarina kelpaa hyvin myös nuortenosastoille. Omaperäistä on antisankarin käyttö: maan agentti ei ole koulutettu James Bond, vaan inhimillinen tilimies, joka lisäksi epäonnistuu tehtävässään selvittää kuun tiedemiesten joukosta toimiva vakooja.