Tuomari Martta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1938

Teosarvio

Tendenssinäytelmä. Sen tarkoituksena on aviovaimon kodin ulkopuolella tekemän työn vastustaminen sillä perusteella, että se on lapsille vahingoksi. Naispuolinen päähenkilö Martta on kuvattu älykkääksi ja miellyttäväksi ihmiseksi, joka hyvin menestyy sekä lainopin opiskelijana että virkanaisena ja tuomarina, mutta joka jättää nuo tehtävänsä huomatessaan, että hän ei voi niitä kunnolla yhdistää perheenäidin velvollisuuksiin. Näytelmän kokoonpano on sangen näppärä, vuorosanat ja kohtaukset ovat luontevat. Mutta kuten tendenssipitoiset teokset yleensä on tämäkin yksipuolinen, asiat on keinotekoisesti järjestetty niin, että loppuratkaisu saattaa katsojasta ja lukijasta tuntua ainoalta oikealta vieläpä yleistettynäkin. Kuitenkaan ei tällaisilla esityksillä varmastikaan ole ratkaistu niitä ongelmia, joita naisen auttamattomasti muuttunut yhteiskunnallinen asema tuo mukanaan. Näytelmä on omiaan antamaan aihetta ajatuksiin ja mielipiteiden vaihtoon.