Tuuliajolla tappion maisemissa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1986

Teosarvio

Haastattelujen mukaan Christer Kihlmanin uusi kirja ei ole alun perin tässä muodossa julkaistavaksi tarkoitettu: viime vaiheessaan se on ollut Ruotsissa toteutettu radiokuunnelma, jonka taustana on televisiokäsikirjoitus (kuvallisen ilmaisun mahdollisuudesta kielivät kiinnostavat Antonioni ja Hitchcock-viittaukset). Minusta on kuitenkin hyvä että se on saatu myös luettavaksi, siksi olennaisesti se liittyy paitsi Kihlmanin kahteen viime teokseen myös varhaisempaan kirjaan Ihminen joka järkkyi. Se on hyvin suppea, ehkä liiankin, mutta toisaalta juuri tässä hahmossaan tiivis viesti tilanteesta, jossa iän, kirjoittamisen ja avioliiton samanaikainen kriisi saa kirjailijan perustavimman tehtävän, hahmottamisen, järkkymään ja jossa hahmottaja ja hahmoteltava äkkiä sulautuvatkin toisiinsa. Kaunein on kirjan loppu: suuren uhon jälkeen silmänsä sulkeneen kirjailijan luomien sisäpuolelle ilmaantuu kuitenkin ihmiskasvojen rivistö.