Maigret ja harmaasilmäinen rouva

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

5/1973

Teosarvio

Vanha rouva yrittää päästä Maigret'n luokse kertomaan kotonaan sattuvista esinesiirroista, joille poliisilaitoksella lähinnä hieman hymähdellään. Vanha rouva kuitenkin surmataan, jolloin huolestunut Maigret ryhtyy selvittämään, mistä syystä melko vaatimattomissa oloissa elänyt rouva joutui moisen kohtalon uhriksi.
Tavanomaisen vaivalloisesti ja monin vaihein edenneiden tutkimusten perusteella jäljet johtavat rouvan kauan sitten kuolleen aviomiehen asekeksintöön ja sitä tietä suurrikollisten liepeille. Simenon ei olisi Simenon, ellei jutun vaiheisiin solmiutuisi myös inhimillinen murhenäytelmä.