Alkutuuli

Tällä viikolla julkistetaan Finlandia-palkintojen ehdokkaat. Toistaiseksi ainoa kaksi kertaa Finlandialla palkittu kirjailija on Bo Carpelan (19262011). Ensimmäisen palkinnoista hän sai 25 vuotta sitten romaanillaan Urwind, joka julkaistiin suomeksi nimellä Alkutuuli (Otava 1993, suom. Kyllikki Härkäpää). Teoksessa minäkertoja, antikvariaatin pitäjä Daniel Urwind kirjoittaa kertomusta, kuin päiväkirjaa, vaimolleen Amerikkaan. Miehen muistot sekoittuvat nykyhetkeen, ne heräävät paikoista ja esineistä. Daniel kirjoittaa vaimolleen, mutta muotoilee myös omaelämäkertaa itselleen, ja tuuli metaforana edustaa hänen kokemaansa muutosta. "Siinä on kylläkin viittauksia esseeromaanin suuntaan, eurooppalaisiin mestareihin Brochiin, Hesseen, Musiliin. Mutta tämä on osin harhautusta, sillä Alkutuuli on ennen muuta runollinen romaani, kertomus taiteesta ja elämästä", kirjoitettiin teoksesta Helsingin Sanomissa 28.10.1993. "Mietiskelen mielessäni, millä kaikilla tavoin Urwindin voi tulkita. Se voi olla maailmankaikkeuden alkuperäinen alkutuuli, se joka puhaltaa ei-mistään ei-mihinkään ja sinkoaa tähtiä sieluksi sanottuun myrskykeskukseen. Sillä on oma tuuliruusunsa, se on metamorfoosien näkymätön merkki, se on taipuneissa puissa ja lumihämyssä ulkona."