Taivas päivystää

Tänä aamuna on päivystetty taivaalta pimentynyttä kuuta, mutta Mirkka Rekolan (1931–2014) runokokoelman nimessä roolit ovat kääntyneet. Niin pakkastalvet kuin muutkin vuodenajat virtaavat teoksen Taivas päivystää (WSOY 1996) runoissa. Rekolan runous jatkuu ja laajenee, teksteissä yhdistyvät luonto, rakennukset, aika ja avaruus. "Eläytyminen voi tapahtua niin syvästi, että minuudet vaihtuvat. Minä ja sinä vaihtavat paikkaa, ja kukapa ei hätkähtäisi huomatessaan itse olevansa toinen. Tätä kokemusta voi nimittää rakkaudeksi, vaikkei Rekola yleensä käytä sitä sanaa", kirjoitti kokoelmasta Tero Liukkonen HS:n arviossaan. Rekola sai kirjasta Tanssiva karhu -palkinnon 1997. "Yö on kylmä eikä hän aio poistua, / lumen ja kuuran hahmo, / hän aikoo jäädä tänne talveksi. / Mutta talvi voi hänen kaltaisilleen / olla lyhyt, sitä hän ehkä tahtookin sanoa. / Minä sytytin hänelle valon / kirjoittaakseni hänet muistiin."