Niin käy vain elokuvissa

Audrey Winters on saanut tarpeekseen romantiikasta ja aiemmin rakastamistaan romanttisista elokuvista, sillä mikään ei oikeasti kuitenkaan mene niin kuin elokuvissa. Karmean seurustelusuhteen jälkeen Audrey on jättänyt taakseen rakastamansa teatteri-ilmaisun ja yrittää nyt keskittyä mediakurssiin ja uuteen työhönsä elokuvateatterissa. Lisäksi kotona on hoidettavana äiti, joka ei tunnu selviävän millään siitä, että Audreyn isä rakastui toiseen naiseen, jätti hänet ja perusti uuden perheen. Töissä Audrey tutustuu kuitenkin valloittavaan Harryyn, joka vie Audreyn takaisin näyttelemisen pariin, zombimorsiameksi, tähdittämään omaa elokuvaansa. Rakkaus iskee tietenkin täysillä, mutta käykö tällä kertaa kuin elokuvissa? Holly Bournen ihana, hauska ja aito Niin käy vain elokuvissa.