Maaginen lelukauppa

Englantilaiskirjailija Angela Carterin (7.5.1940 – 16.2.1992) kirjoissa mielikuvitukselliset maailmat ovat latautuneita merkityksestä ja tunteista. Hänen romaanissaan Maaginen lelukauppa (Otava 1984, suom. Leila Ponkala) 15-vuotias Melanie joutuu vanhempien kuoleman jälkeen muuttamaan leluntekijäenonsa luokse. Tämä on työssään nero, mutta hallitsee kotiaan julmalla tavalla. "Teoksen aineksissa on runsaasti symboliikkaa ja myyttirinnastuksia, mutta lähinnä tekijä tämän teoksensa perusteella mielestäni vertautuu kerrojana Dickensiin niin ahdistuksen ja kauhutunnelmien luojana kuin kieroutuneiden henkilökuvien taitajana", luonnehti Arvostelevan kirjaluettelon aikalaisarvio.

"Eräänä yönä Melanie ei saanut unta. Oli syyskesä, ja pullea punainen kuu vilkkui omenapuussa pitäen häntä hereillä. Vuode oli kuuma. Häntä kutitti. Hän kääntelehti ja vääntelehti ja mukiloi tyynyään. Valvominen sai hänen ihonsa kihelmöimään, ja hänen hermonsa olivat niin pinnalla, että oli kuin sataa veistä olisi yhtaikaa vedetty kirskuen sadan lautasen poikki."