Lauri Luu ja riivattu lukukoira

Lauri Luu ei pidä lukemisesta, ei sitten pätkääkään. Kun hän ottaa kirjan käteensä, alkaa päätä särkeä ja kirjaimet vilistävät sikinsokin sivuja pitkin. Kirjastokaan ei ole Laurin suosikkipaikka, mutta isänsä mieliksi hän suostuu käymään siellä. Tosin hän on varma, että maailmassa ei ole yhtä ainutta jännittävää kirjaa.

 

Eräänä päivänä Lauri on jälleen vastentahtoisesti raahautunut kirjastoon. Huokaillen, ja lukukoira Lukulamppua silitellen Lauri lähinnä odottaa, että pääsisi pois. Sitten hyllyn takaa kuuluu kuiskaus, ja omituinen kellarista saapunut kirjastonhoitaja ojentaa Laurille kirjan. Sellaisen jännittävän…

 

Epäluuloisena Lauri alkaa lukea kirjaa Lukulampulle ääneen. Muutamaa odottamatonta hetkeä myöhemmin Lukulamppu on riivattu ja koko kirjasto on mullin mallin: kirjoja lentelee sinne tänne, sivut irtoilevat kansista ja kirjastovirkailija joutuu ilmassa kiitävän niteen tyrmäämäksi. Lauri Luu on ainoa, joka voi pelastaa tilanteen, kumota kirouksen ja palauttaa kirjastoon rauhan. Se vaatii kuitenkin nopeita hoksottimia ja vikkeliä jalkoja. Miten kirjaston käy? Entä palaako Lukulamppu koskaan ennalleen?

 

Marko Hautalan kirjoittama Lauri Luu ja riivattu lukukoira on vauhdikas seikkailu, josta ei jännitystä puutu. Vetävästi kirjoitettu tarina naurattaa välillä ääneen. Myös Brocin yksityiskohtainen ja taidokas kuvitus ilahduttaa lukijaa. Lauri Luu ja riivattu lukukoira sopii mainiosti kaiken ikäisille lukijoille. Se on kirja ystävyydestä, vaikeuksien voittamisesta, kirjoista, lukemisesta, kirjastoista – ja kirouksista…