Haarautuvien polkujen puutarha

Argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin (1899-1986) suomennosvalikoiman Haarautuvien polkujen puutarha (WSOY 1969, suom. Matti Rossi) niminovelli ilmestyi alun perin 80 vuotta sitten vuonna 1941. Borges muistetaan erityisesti novelleista ja esseistä, mutta hän kirjoitti myös merkittävää runoutta. Borges toimi uransa aikana mm. kirjastonhoitajana, mikä näkyy hänen tuotannossaan. Monet hänen novelleistaan rakentuvat jonkin fiktiivisen lähdeaineiston tai keksityn tieteellisen teorian varaan, jonka pohjalta hän luo vaihtoehtoisia todellisuuksia. Hänen ironista huumoria sisältävät teoksensa ovat nousseet 1900-luvun loppupuolella kansainväliseen kulttimaineeseen, sillä niiden on nähty ennakoivan postmodernismia ja verkottuneen maailman hypertekstin ideaa. Matti Rossi kirjoittaa suomentamansa kokoelman esipuheessa: ”Borges – viileä realisti, skeptikko, anarkisti – valitsee jonkin hätkähdyttävän ajatuksen ja soveltaa sen pieneen sievään tarinaan joka antaa aavistuksen yhdestä vaihtoehdosta mutta jättää kaikki mahdollisuudet avoimiksi. Lopputuloksena on usein rakastettava burleski, älykkään, epätunteellisen miehen ajatusleikki.”

”Haarautuvien polkujen puutarha on epätäydellinen mutta ei vääristelty kuva maailmankaikkeudesta sellaisena kuin Ts’ui Pen sen tajusi. Päivänvastoin kuin Newton ja Schopenhauer, teidän esi-isänne ei uskonut yhteen ainoaan, absoluuttiseen aikaan. Hän uskoi lukemattomiin aikasarjoihin, eri suuntiin ja samaan pisteeseen pyrkivien ja rinnakkaisten aikojen kasvavaan, suunnattoman laajaan verkkoon. Tuo kuvio jossa ajat lähenevät toisiaan, haarautuvat, leikkaavat toisensa tai hylkivät toisiaan jossain ajassa, sisältää kaikki vaihtoehdot. Suurimmassa osassa noita aikoja me emme ole olemassa; te olette joissakin kun taas minä en ole; joskus olen minä mutta ette te; joskus me olemme samassa ajassa.”