Kerrostaloponi Kemppainen

”Aura asettui Kemppaisen kylkeä vasten ja asetteli peittonsa heidän molempien yli. Ponin kylki tuntui lämpöiseltä poskea vasten ja sen karva silkkisen sileältä. Siihen oli hyvä nukahtaa.”

Enemmän kuin mitään muuta, Aura haluaisi ponin. Vanhemmat eivät kuitenkaan suostu tähän, eikä kavereistakaan ole lohduksi: Janina ja Olivia ovat alkaneet käydä oikeilla ratsastustunneilla, eivätkä ota Auraa mukaan edes kepparikerhoonsa, koska heidän mielestään isän tennissukasta tehty Pyry ei ole tarpeeksi hieno ratsu.

Kerran Auran ollessa kipeänä kotona, hän kuulee rappusista askeleita. Ei kuitenkaan mikä tahansa askeleita! Tavallisen tömpsis tömpsiksen sijaan rapusta kuuluu terävä, pieni kipetikopeti.

”Aura kuulosteli hetken ja lähti sitten kiipeämään portaita. Kun hän ehti ylätasanteelle, hän näki jotain karvaista ja pulleaa. Se oli poni.”

Kohtaamisesta alkaa ystävyys, joka on täynnä kommelluksia, keskustelua ja kaurahiutaleita. Poni nimeltä Kemppainen muuttaa Auran huoneeseen, ja Aura saa huomata, että ponin piilottelu makuuhuoneen komerossa ei olekaan ihan helppo juttu…

Suorasukainen Kemppainen ja ystävää kaipaava Aura ovat sympaattinen parivaljakko, joiden touhuista lukee mielellään. Välillä kinastellaan kipakasti, mutta lopulta ystävyys voittaa. Eikä ruoastakaan ole lepyttelyssä haittaa, jos Kemppaiselta kysytään!

Päivi Lukkarilan kirjoittama Kerrostaloponi Kemppainen on helppolukuinen, hauska tarina ponin ja tytön erikoislaatuisesta ystävyydestä. Myös siitä, mitä ystävyys oikeastaan on. Milla Paloniemen hiilikynäkuvitus täydentää tarinaa ilmeikkäästi.

”Kaikista ihmisistä, jotka olen tavannut, olet ehdottomasti mukavin, ja sinun kanssasi on lähes aina kivaa. Minä melkein toivon, että sinäkin olisit poni.”