Iäkkäät ja iättömät henkilöhahmot

Kirjahylly

10 kirjaa

12.5.2022
|Kaikki kirjahyllyt

Kuinka suuri merkitys henkilöhahmojen iällä on teokselle tai lukijalle? Tuntuvatko onnistuneimmat hahmot pikemminkin iättömiltä? Onko eri ikään sukeltaminen suurempi seikkailu vai sykähdyttävätkö mieltä erityisesti samassa elämänvaiheessa olevien edesottamukset? Näissä teoksissa on keski-iän ylittäneitä päähenkilöitä – ja hyvä niin.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen
Maaginen kertomus sijoittuu muinaisille Britteinsaarille. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet, ja Britannia on hitaasti raunioitumassa. Ihmiset ovat kuin noiduttuja, saamattomia ja muistinsa menettäneitä. Iäkäs pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä etsimään pitkään kadoksissa ollutta poikaansa. He eivät muista pojan nimeä eivätkä sitä, missä tämä on.

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli
Iäkäs puolalaiskylän outolintu Janina viettää talvipäivät opiskellen astrologiaa, kääntäen William Blaken runoja ja huolehtien rikkaiden varsovalaisten kesäasunnoista. Sitten Janinan naapuri kuolee, ja pian ruumiita alkaa löytyä lisää. Epäilysten kasaantuessa Janina ujuttautuu osaksi rikostutkintaa. Sillä hän on varma, että tietää, kuka syyllinen on.

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt
Juuri eläkkeelle jäänyt berliiniläinen professori Richard on hukassa elämässään työyhteisön kadottua. Toimettomuus vie hänen tiensä sattumalta kohti afrikkalaisia turvapaikanhakijoita, joiden olemassaolosta hän on tuskin ollut tietoinen. Jos heilläkään ei ole paikkaa maailmassa, niin ovatko he sittenkin jollain tapaa samanlaisia kuin Richard itse?

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge
Olive Kitteridge on eläköitynyt opettaja, joka paheksuu muutoksia kotikaupungissaan. Olive on kuitenkin kyvytön tunnistamaan lähipiirissään tapahtuvia muutoksia. Mutta palalta Olive alkaa lopulta katsoo itseään peiliin.

Katriina Ranne: Miten valo putoaa
Lala on Lontoossa asuva siivooja, joka vaalii kaikessa kauneutta. Rahapulan vuoksi hän kiinnittää kaupan ilmoitustaululle lapun, joka muuttaa kaiken. Aaro on eläköitynyt fyysikko, joka näkee Lalan ilmoituksen ja päättää hetken mielijohteesta vastata tälle. Kirjeiden myötä paljastuu, miten toinen pakeni maasta ja miten toinen jäi kiinni menetettyyn kotiin.

Amélie Nothomb: Vaitelias naapuri
Yllättävä, huumorintäyteinen ja pureva kertomus minän rajoista ja itsensä tuntemisesta, avioparista jonka eläkepäivien idyllin naapurit rikkovat.

Jonathan Franzen: Muutoksia
Tragikoominen, viihdyttävä ja yhteiskunnallinen romaani Lambertin perheestä, eläkeiässä olevasta Alfredista ja Enidista sekä heidän aikuisista lapsistaan. Kaikkitietävä kertoja kutoo yhteen niin aikaan sidotut yhteiskunnalliset ilmiöt kuin universaalit perheiden sisäiset viha-rakkaussuhteet. Voiko perhe horjuvana ja epärationaalisenakin olla lopulta ympäröivää maailmaa kestävämpi?

Richard Osman: Torstain murhakerho
Rauhaisassa eläkeläiskylässä neljä ystävää kokoontuu viikoittain selvittämään ratkaisematta jääneitä rikoksia, joiden tutkintakansioita yksi joukosta hankkii suhteillaan poliisin arkistoista. Kun kylän alueella tapahtuu raaka murha, kerho pääsee tositoimiin.

Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki
Harold Fry viettää eläkepäiviään vaimonsa Maureenin kanssa englantilaisessa pikkukylässä. Kunnes eräänä päivänä hän saa kirjeen Queenieltä, ystävältään jota ei ole tavannut 20 vuoteen ja joka tekee nyt kuolemaa. Vastauskirje kädessään Harold Fry ohittaa ensin yhden postilaatikon ja sitten toisen. Ja päätyy tuhannen kilometrin matkalle.

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa
Vastikään eronnut, keuhkosyövästä toipuva kuusikymppinen Nathan Glass palaa innottomana asumaan lapsuutensa Brooklyniin. Eräänä päivänä hän törmää siskonpoikaansa Tomiin, joka on yhtä yksinäinen ja hukassa kuin enonsa. Tomin Aurora-siskolla on ollut vaikeita aikoja huumeongelman takia. Brooklyniin muuttaakin seuraavaksi Auroran tytär Lucy, joka on paennut dominoivaa isäpuolta äitinsä avustuksella. Kun lopuksi paikalle ilmestyy vielä Aurora, koko perhe onkin koossa.