Hyöky

Brasilialaisen Daniel Galeran (s. 1979) romaanissa Hyöky (Otava 2014, suom. Antero Tiittula) nimetön päähenkilö myy omaisuutensa ja muuttaa Brasilian syrjäisessä kolkassa sijaitsevaan uneliaaseen kalastajakylään. Hänen isoisänsä on aikanaan kadonnut kylässä asuessaan. Hän ryhtyy selvittämään isoisänsä kohtaloa, mutta löytää paikasta uuden kodin. Hän elättää itsensä ja koiransa leppoisasti uimaopettajana ja kunto-ohjaajana. Romaani saa kuitenkin loppua kohden trillerimäisiä ja jopa kauhukertomuksen piirteitä. Riitta Vaismaa kirjoittaa Maailmankirjat-verkkolehdessä: ”Hyöky on kiinnostava luettava ja helposti lähestyttävä myös niille, joiden lempigenre ei ole kauhu tai kauhugotiikka. Galeran teksti etenee vaivattomasti ja juohevasti. Elävä ja sattuva dialogi rytmittää onnistuneesti kerrontaa”.

”Kesäkuu päättyy kuivana ja kylmänä ja huuhtoo rantaan kuolleita pingviineitä. Kymmenet raadot korjataan pois vasta päivien päästä. Kukaan ei koske niihin, eivät edes urubut. Pulleat mustavalkoiset ruumiit eivät suostu hajoamaan ja näyttävät rannalla unohdetuilta pehmoeläimiltä. Jotkut pingviinit ilmestyvät rantakiville elävinä, väsyneinä ja loukkaantuneina, ja paikallinen eläinsuojeluyhdistys pelastaa niitä. Niistä välittyy sama tympääntynyt mieliala kuin matkustajista joiden matkanteko on keskeytynyt bussin rikkouduttua keskelle tietä. Kotinsa ikkunasta hän näkee kuinka lapset heittävät ämpäreillä vettä Baún rantakalliolle kavunneen pingviinin päälle kuvitellen, että kasteleminen auttaisi sitä jollakin tapaa. Pingviini kuivaa itsensä päätään ravistellen ja astuu lannistuneesti pari askelta sivulle aivan kuin se uudessa paikassa jätettäisiin rauhaan.”