Kettu ja hiljaisuus

”Olipa kerran kuparipannun värinen kettu. Ketun korvat olivat hyvin herkät.”

Pieni, pitkäkorvainen kettu asui Metsäkulmassa, onkalossa maan alla. Siellä oli viileää, hämärää, kodikasta ja hiljaista – mutta ei tarpeeksi hiljaista herkkäkorvaiselle ketulle. Metsä oli täynnä ääniä, jotka sattuivat ketun korviin: vasaran nakutusta, musiikin pauhua, rämähdyksiä ja kolinaa. Kettu lähti etsimään hiljaisuutta. Se löysikin sitä esimerkiksi kärpässienen lakin alta ja kirjasta, jonka välissä joku oli kuivannut neliapilan. Hiljaisuutta oli myös siinä aamussa, jossa herätessä satelee hiljalleen lunta. Mutta silti äänet ja meteli löysivät aina ketun luo.

Eräänä päivänä kuparipannun värinen kettu ymmärsi, että joskus täytyy pitää meteliä saadakseen hiljaisuutta. ”Olkaa hiljaa! Metsässä on aivan liikaa meteliä!”, se huusi.  Se havahdutti muutoksiin: hiljaisuudelle raivattiin tilaa, meluisia asioita tehtiin vain tiettyyn aikaan päivästä ja korvatulppia jaettiin ilmaiseksi kaikille halukkaille. Metsäkulmassa oli viimein tilaa hiljaisuudelle – kaikki oli hyvin.

Reetta Niemelän Kettu ja hiljaisuus on suloinen, kauniisti kirjoitettu kuvakirja erityisherkkyydestä ja siitä, miten kuormittava arkinen ympäristömme voi toisinaan olla. Tekstiilisuunnittelija Eri Shimatsukan lempeä kuvitus tukee tarinaa. Kirja sopii luettavaksi kaiken ikäisille.