Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Haastattelussa runoileva kirjastonhoitaja Silene Lehto

Teosesittely
29.9.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Esikoisrunoilija ja Kallion kirjaston kirjastonhoitaja Silene Lehto kirjoittaa kokoelmassaan Hän lähti valaiden matkaan leikkisiä ja tarinallisia runoja vedestä ja vedenelävistä. Valasretkiä harrastava runoilija pitää kirjastoa inspiroivana työpaikkana.

Kirjoittaminen on ollut Silene Lehdolle (s. 1979) ominainen ilmaisutapa niin kauan kuin hän muistaa. Runous vahvistui omimmaksi ilmaisumuodoksi, kun hän vietti lukion jälkeen välivuotta Oriveden Opistossa, sanataiteen linjalla. Kirjoittaminen jäi vuosiksi sivuun kirjallisuudenopintojen ja muun elämän tieltä, kunnes graduvaiheessa into kirjoittamiseen palasi. Hän purki Helena Sinervon Ihmisen kaltainen -kokoelman runoja osiin ja alkoi miettiä samalla, että voisi taas itsekin kirjoittaa.

”Silloin kun kirjoittamisessa oli pitkä tauko, elämä tuntui jollakin lailla tyhjältä. Kesti kauan tajuta että tyhjyys johtui nimenomaan siitä että en kirjoittanut. Kirjoittaminen on osa minua, parhaimmillaan siitä saa hirveästi voimaa − siksi kirjoitan”, Silene kertoo.

Runoileva kirjastonhoitaja

Vuonna 2009 Silene lähetti kolmisenkymmentä runoa J.H. Erkon kilpailuun, jossa hän saavutti toisen sijan. Esikoiskokoelma lähti kehkeytymään kilpailurunojen ympärille. Runoja syntyi kirjastotyön ohessa. Kirjastonhoitajan ja runoilijan työt sopivat hänen kokemuksensa mukaan hyvin yhteen, sillä kirjasto on inspiroiva työpaikka.

”Kirjastossa on helppo seurata uutta kirjallisuutta ja saa olla kaiken tiedon äärellä”, Silene perustelee. ”Aiheita runoihin voi pulpahdella asiakkaiden tekemistä tietopalvelukysymyksistä, käteen osuvista kirjoista, mistä vain. Lisäksi vuorotyö on ihanteellinen kirjoittajan kannalta, aamut ennen iltavuoroja ovat hyvää kirjoitusaikaa, sekä viikonlopputöistä syntyvät arkivapaat. Tietysti kirjoittamisen ja kokopäivätyön yhdistäminen vaatii aikamoista oman elämän aikatauluttamista, joka ei aina ole ihan helppoa.”

Kirjoittaja kaihtaa koulukuntia

Vaikka kotimaisen runouden kenttä on näinä päivinä varsin moninainen, puhutaan nykyrunon kohdalla usein kokeellisuudesta. Hän lähti valaiden matkaan on leikkisää mutta vähemmän kokeellista, puhekielenomaista proosarunoa. Silene kertoo seuraavansa koko ajan monipuolisesti runouden kenttää ja siellä käytäviä keskusteluja, joten hän on niistä hyvin tietoinen. Kirjoittaessaan hän ei kuitenkaan mieti runojen sijoittumista mihinkään suuntaukseen tai runouskäsitykseen, sillä hän kirjoittaa vain sitä mikä tuntuu omimmalta.

”Kirjoittamiseeni ei liity mitään missiota tai pyrkimystä uudistaa runoutta kirjallisuuden lajina, tutkiskelen kirjoittamisessani sellaisia aiheita ja tyylejä, joista itse satun olemaan kiinnostunut,” Silene sanoo. ”Esikoiskirjani kirjoittamisen aikaan olin hirmu kiinnostunut runouden puheenomaisuudesta, puhetilanteista, puhujista ja puhutelluista, roolirunoista ja tarinallisuudesta – ja se tietysti näkyy teoksessa.”

Silenellä ei ole runoudessa varsinaisia esikuvia. Hän innostuu eri aikoina vähän erilaisista jutuista. Joskus innostus voi syntyä mitä kummallisimmista yhteyksistä.

”Joskus vaikka jonkun runoilijan yksittäinen teos voi kolahtaa lujaa, mutta muut saman tekijän teokset eivät välttämättä ollenkaan. Puhuisinkin esikuvia mieluummin minua erityisesti inspiroineista runoilijoista, joita ovat esimerkiksi Helena Sinervo, Carol Ann Duffy ja T.S. Eliotin tuotannosta hänen roolirunonsa, nyt vain muutaman tässä mainitakseni.”

Darwinin jäljillä

Silenen runoissa esiintyy kiistelty Herra D. eli evoluutioteorian kehittäjä Charles Darwin. Esikoiskokoelmasta löytyy myös osasto ”Olen ajatellut sinua paljon, Herra D”. Ei siis tule yllätyksenä, kun Silene kertoo olleensa kokoelmaa kirjoittaessaan innostunut luonnonhistoriasta ja eläintieteestä sekä Charles Darwinista henkilönä.

”Lueskelin noihin aikoihin kaikenlaista asiaan liittyvää sen kummemmin kirjoittamista ajattelematta. Esimerkiksi Robert Paddlen kulttuurihistoriallinen teos Tasmanian pussihukasta (The Last Tasmanian Tiger: The History and Extinction of the Thylacine) teki suuren vaikutuksen. Tietysti luin myös Darwinin Beaglen matkan, sekä elämäkerrallista kirjallisuutta hänen perhe-elämästään ja niin edelleen.”

Silenen mukaan Darwin on henkilö, jota on vaikea ohittaa jos on vähänkin kiinnostunut luonnonhistoriasta. Beaglen matkasta välittyy kuva humaanista ja oikeamielisestä miehestä, joka kritisoi eläinten huonoa kohtelua sekä orjuutta. Lisäksi Darwinin kerrotaan olleen hyvin rakastava, hyvä isä ja puoliso.

”Darwinin lapset olivat varmasti onnellisia kuljeskellessaan vapaasti suuressa talossa, luurankojen ja siimajalkaisten keskellä, tutkiskellessaan pihaluonnon ihmeellisyyksiä. Darwinin koti olikin ehdottomasti nähtävä omin silmin. Kokoelman kirjoittamisen aikaan vierailin Lontoossa käydessäni Darwinin kotimuseossa, Downeyn kylässä,” Silene kertoo.

Vesi kannattelee kokoelmaa

Vesi on Silenen kokoelmassa keskeinen, vähän kaksijakoinen elementti. Toisaalta se on ihmiselle välttämätön, onhan ihminen tullut vedestä, alkukodista. Toisaalta se on pelottava, vieras elementti, josta ihminen on etääntynyt – veteen voi vaikka hukkua. Kokoelman henkilöhahmot tuntuvat kaipaavan jotakin. Kenties se on jonkinlaista alkukantaista vedenkaipuuta.   

Vedenelävät, erityisesti valaat, nousevat Silenen runoissa tärkeälle sijalle, mutta hän ei ole kiinnostunut valaista ainoastaan runollisina tai myyttisinä hahmoina. Hän harrastaa valasretkiä, ja on nähnyt valaita Norjassa, Skotlannissa, Walesissa ja Venäjän Vienanmerellä.

”Valaat ovat kiehtovia eläimiä siinä, että alun perin ne nousivat merestä maalle, kuten ihmisten ja muiden maanisäkkäiden kantamuodot, mutta palasivat sitten takaisin ja sopeutuivat niin täydellisesti vesielämään, että ne tuskin enää muistuttavat maalla eläviä serkkujaan. Valaiden älykkyys on kiistatonta. Niillä on esimerkiksi havaittu kulttuurista käyttäytymistä ja oma kieli. Joillakin valaslajeilla on jopa vaihdevuodet ihmisten tavoin”, Silene kertoo.

”Valaiden näkeminen luonnossa on kokemus joka menee tunnetasolla syvään. Oma elämä tuntuu äkkiä hyvin pieneltä ja merkityksettömältä, samoin kuin koko ihmisten maailma, jonkin niin ikiaikaisen rinnalla.”

Huoli ympäristöstä

Silenen mukaan valaiden bongailu ei kuitenkaan ole ihan ongelmaton harrastus, sillä joissakin turistirysissä valasturismi on kasvanut niin suureksi bisnekseksi, että keskenään kilpailevat venefirmat saattavat häiritä valaita mennessään liian lähelle eläimiä. Siksi onkin oltava tarkkana että osallistuu vastuullisten, valaiden suojelua ensisijaisena tavoitteenaan pitävien operaattoreiden retkille tai etsii sellaisia kohteita, joissa valaita voi katsella maista käsin.

Joka tapauksessa valasturismi osaltaan edistää valaiden suojelua: valaita ei kannata pyytää jos ne ovat elävinä taloudellisesti tuottoisampia. Silenen runojen vakavana pohjavireenä on huoli ympäristöstä, mutta hän ei usko pystyvänsä vaikuttamaan runoillaan kovin moniin ihmisiin.

”Runous on niin marginaalista ja lukijakunta on hyvin pieni. Taiteenlajeista ehkä elokuvan vaikutusmahdollisuudet olisivat tähän tarkoitukseen huomattavasti hedelmällisemmät”, Silene arvelee. ”Mutta on sanottava se, mikä täytyy sanoa, niillä kyvyillä ja keinoilla, mitkä itselle on annettu. Jos edes joku herää ajattelemaan, niin sekin on jo voitto.” 

Uudet aiheet

Silenen kokoelma tuli kirjakauppoihin toukokuussa ja on nyt siis kaikkien saatavilla ja luettavissa. Esikoisrunoilija kokee julkisen kritiikin kohteeksi joutumisen äärimmäisen jännittäväksi. Teoksen saama vastaanotto on ollut pääosin kiittävää, mistä Silene on helpottunut ja iloinen.

Kriitikko Mervi Kantokorpi kirjoitti Helsingin Sanomien arviossaan: “Nykyrunossa tapaa tänä päivänä usein kyynistä keppostelua, joka ei tunnu uskovan sen paremmin kieleen kuin ihmiseenkään. Sen tähden Lehdon esikoinen tuntuu yllättävältä: se hakee mittasuhteita nihiloidun maailman tyhjyydelle.”

Mutta oli kritiikkien laita sitten miten tahansa, on vanha teos Silenen mukaan työnnettävä mielestä syrjään. Se on nyt tehty ja julkaistu, se elää omaa elämäänsä, johon hän ei kirjoittajana enää pysty vaikuttamaan. On käännettävä katse uuteen suuntaan, uusiin aiheisiin.   

Silene työstää jo toista runokokoelmaansa, muttei halua vielä paljastaa teoksen teemoja tai työnimeä, koska tekeillä oleva kokonaisuus voi muuttua vielä hyvinkin paljon. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että painopiste on uudessa kokonaisuudessa enemmän ihmisessä, ihmisten maailmassa. Roolirunoistakin on nyt siirrytty ulkoisempaan näkökulmaan.

”Tarinallisuus kiehtoo edelleen, joten se aspekti uudessakin kokonaisuudessa tulee säilymään”, Silene lupaa.

- Niina Holm –

 

Teksti on julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.

Viimeksi päivitetty 29.8.2011

Lisätty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 29.9.2011