Kiba Lumberg: ”On uskallettava olla rehellinen”

Kiba Lumberg (syntynyt 1956) tunnettiin paremminkin kuvataiteilijana kunnes hän julkaisi esikoisteoksensa Musta perhonen vuonna 2004. Se on niin sanotun Memesa-trilogian ensimmäinen osa. Muut osat ovat Repaleiset siivet (2006) ja Samettiyö, joka ilmestyi syksyllä 2008. Lumberg on kirjoittanut romaanien lisäksi myös näytelmä- ja elokuvakäsikirjoituksia.

Se, mikä kuvaa kirjailija Kiba Lumbergia ehkä parhaiten, on hänen oma mottonsa ”On uskallettava olla rehellinen, vaikka sattuisikin” (Eeva 1/2009). Vaikka hänen kirjoittamansa Memesa-trilogia ei olekaan yhtä kuin henkilökohtaiset muistelmat, teksti tuntuu uskottavalta ja koskettavalta, jollain lailla hyvin omakohtaiselta kerronnalta. Lumberg on itse erottautunut romaniyhteisöstä ja päättänyt olla pukematta ylleen romaninaisen pukua. Puku on hänen mielestään vankila, joka estää vapaan itseilmaisun niin normaalielämässä kuin taiteessa.

Kirjoissaan Kiba Lumberg kuvaa itsenäiseksi ja vapaaksi pyrkivää naista yleiselläkin tasolla. Kyseessä on enemmänkin naisen kehityskertomus kuin kuvaus romaniyhteisöstä. Hänen mielestään nainen on joka kulttuurissa altavastaaja ja joutuu taistelemaan identiteettinsä puolesta. Kirjailija toteaa myös, että lapsilla tulee olla oikeus omaan minuuteen. Mutta ei valtaväestökään osaa tarpeeksi ansiokkaasti hoitaa hoivapolitiikkaa. Pienen kritiikin poikasen voi huomata Samettiyön mielisairaalan kuvauksesta, jossa yksinäiset vanhukset tekevät kuolemaa. Romanikulttuurissa vanhoja ihmisiä arvostetaan ja heistä huolehditaan perheen parissa.

Memesa-trilogian kahdessa ensimmäisessä osassa Musta perhonen ja Repaleiset siivet Memesa syntyy suureen romaniperheeseen Lappeenrantaan ja kokee jo hyvin varhaisessa lapsuudessa oman erilaisuutensa. Hän ei kestä käskytystä, suuria joukkoja ja väkivallan uhkaa. Romaniperheen elämää kuvataan ankarinkin äänenpainoin. Teini-ikäisenä Memesa karkaa kotoaan ja menee vapaaehtoisesti asumaan lastenkotiin. Hän etsii itseään rajusti ja joutuu huonoon seuraan, mutta hänellä on jotakin, mikä antaa uskoa ja toivoa tulevaan: hän osaa piirtää.

Samettiyössä kuvataan Memesan alkavaa taiteilijan uraa. Helsinkiin saavuttuaan nuori nainen pääsee Sofianlehdon lastenkotiin töihin. Hän kiintyy hoidokkeihinsa ja saa tunnustusta työstään, mutta on johdon mielestä liian suorasanainen. Tekosyyn nojalla Memesa saa lähtöpassit Sofianlehdosta ja siitä alkaa erilaisten työpaikkojen ja asuntojen vaihtokierre.

Sitten yllättäen tapahtuu positiivinen käänne: Memesa saa opiskelupaikan Taideteollisen korkeakoulun mustalaiskäsityöperinteen kurssilta. Memesan tekemät keramiikka-astiat, maalaukset sekä tilataide saavat huomiota persoonallisuudellaan. Naisesta kehkeytyy taiteilija, jonka töitä viedään aina Venetsian Biennaleen asti. Kirjan päähenkilö tuntee kuitenkin suurta yksinäisyyttä ja erillisyyttä onnistumisista ja taiteen tekemisen ilosta huolimatta. Memesan lesbous on romaniyhteisössä kielletty asia, mutta helppoa ei lesbona ole elää valtaväestönkään keskuudessa. Rakkaus tuntuu olevan jotain saavuttamatonta.

Kirjailija Kiba Lumbergilla on Helsingin Kalliossa työhuone, jossa hän maalaa ja kirjoittaa. Vaikka hänen romaanisarjaansa on kutsuttu trilogiaksi, Samettiyön loppukohtaus jää mietityttämään. Jotain jää selvästi kesken. Ehkäpä työhuoneella syntyy vielä neljäs Memesa-kirja? Sanojen ajassa Kiba Lumberg toteaa: ”Vieläkään ei käsitetä, että taiteen tekeminen on työtä, joka vaatii kärsivällisyyttä, vahvoja hermoja ja uskoa siihen mitä tekee. On tärkeää saada tehdä yhteistyötä mukavien, osaavien ihmisten kanssa. Silti voin sanoa: elämä on haaste. Elämä on jännittävää ja aika ajoin myös mukavaa.”

(Huomautus. Kirjoituksessa on käytetty rinnan sanoja romani ja mustalainen vaihtelevuuden lisäämiseksi, kirjailijan luvalla.)

- Satu Vähämaa -

Kirjailijaesittely on julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin huhtikuussa 2009.

Viimeksi päivitetty 26.9.2011

Lisätty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 29.9.2011