Jarkko Laine

Eilen tuli kuluneeksi vuosi Jarkko Laineen kuolemasta. Jarkko Laine oli monipuolinen kirjallinen vaikuttaja, hän ehti kirjoittaa ja toimittaa useita kymmeniä teoksia: kaksikymmentä omaa runokokoelmaa ja seitsemän romaania, niiden lisäksi novelleja, mieteproosaa, näytelmiä ja kuunnelmia. Lisäksi hän sanoitti koko joukon sävellyksiä, joista monet merkittäviä suomalaisen rocklyriikan merkkipaaluja. Sama mies ehti vielä suomentaa ja toimia kuvataidekriitikkonakin - kuvataiteilijaksi Jarkko Laineen piti alun perin ryhtyäkin. Lisäksi hänellä oli vielä työt merkittävissä kirjallisen kentän tehtävissä, Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajana ja Parnasson päätoimittajana.

Keskityn kirjoituksessani Laineen varhaisempaan kauteen, olihan hänellä tärkeä asema suomalaisessa undergroundliikkeessä. Jarkko Laine ei erityisemmin peitellyt varhaisia esikuviaan, ne voi paikallistaa Amerikan mantereelle ja tiivistää kahteen sanaan: Ginsberg ja Kerouac. Laine totesi, että hänen mielestään tekstin tuli virrata kuin jazz-muusikon soolo. Elävän kuvan Jarkko Laineen 60-luvun runoilijahabituksesta saa lukemalla Kosti Sirosen teosta Barbarella, jonka henkilögalleriaan Laine kuuluu. Sirosen mukaan Laine kulki laihana ja kalpeana, kaikki ihmettelivät kuinka sen näköisestä nuoresta miehestä voi lähteä niin kova ääni. Pienen puutaloasunnon kasvatissa, oli kylliksi kiukkua ravistelemaan kokonaista kaupunkia, tässä tapauksessa Turkua. Tuon ajan valokuvissa Laine muistutti villin lännen sankaria, päässä leveälierinen hattu, tupakka roikkumassa suupielessä. Laineen tyylistä tulikin muoti-ilmiö ja kyllä hän sai kirjallisia jäljittelijöitäkin. Kirjallisuudentutkija Juhani Niemi on osuvasti puhunut 1970-luvun alun harrastajakirjoittajien "lainelautailusta".

Suomen Talvisota 1939-40 -yhtyeen piirissä vaikutti tekijöitä sekä Turusta että Helsingistä, Baddingin ohella mm. M.A Numminen, Markku Into ja Jarkko Laine. Suomen Talvisodasta puhutaan yleensä rockbändinä, mutta sen piirissä harrastettiin poikkitaiteellisia kokeiluja, monialaista performanssitaidetta. Undergroundhenkisyydestään huolimatta Suomen Talvisodan musiikki upposi jopa kansan syvempiin riveihin. Yhtyeen sanoitukset olivat merkittäviä tienraivaajia suomalaisessa rocklyriikassa, mutta eivät kuitenkaan liian vaikeasti avautuvia. Suomen Talvisodan Underground rock -levylle Jarkko Laine teki tekstejä nimellä Lauri Kenttä: levyn tunnetuimman kappaleen "Kekkonen-rock" sekä loistavan "Kasvoton kuolema Sirhan-Sirhan". Myöhemmin Laine teki lisää tekstejä Baddingille, mm. legendaariset "Fiilaten ja höyläten" ja "Pilvet karkaa, niin minäkin". Kielenkäyttäjänä Laineen loistokkuus pääsee hyvin esille juuri rocklyriikassa. Esimerkiksi Fiilaten ja höyläten- sanoitusta pidetään edelleen ihan hillittömänä, alkuperäistä parempana.

Markku Salon ja Jukka Lindforsin toimittamassa kirjassa Ensimmäinen aalto M.A. Numminen muistaa Jarkko Laineen omat lavaesiintymiset hyvin provokatorisina. Suomen Talvisota ei epäröinyt esiintyä kaikenlaisissa tilaisuuksissa, mm. kirjankustantajien avoimien ovien päivillä Vanhalla Ylioppilastalolla. Otava oli sinne kutsunut nuoren tähtensä esiintymään ja porukan piirissä päätettiin, että Laineen täytyy haukkua pystyyn koko kutsuvierasyleisö. Laineen kanssa lavalle kiipesivät Markku Into ja M.A. Numminen sukset jalassa, he kannattelivat banderollia, jossa luki: Suomen Talvisota rakastaa teitä. Manifestin päätteeksi kunniavieraana olleelle Sylvi Kekkoselle ojennettiin Aamurusko-lehti.

Aamurusko oli Suomen Talvisota-ryhmän piirissä syntynyt lehti, jonka keskeisiä voimia Jarkko Laine oli. Kirjapainot eivät suostuneet lehteä painamaan, joten sitä kopioitiin muutaman sadan kappaleen painoksina. Jarkko Laine on myöhemmin todennut, että Aamuruskon legendaarinen maine perustui suurelta osalta siihen, että juuri kukaan ei ollut onnistunut sitä näkemään. Laine oli myös mukana toimittamassa Maanalaista menoa -ohjelmasarjaa Yleisradiolle. Silloinen kulttuuritoimituksen päällikkö Mirjam Polkunen oli tarpeeksi rohkea näyttääkseen vihreää valoa hankkeelle.

Karisiko tämä underground sitten Jarkko Laineesta ajan myötä? Tuollainen asenne ei kaiketi voi niin vain kokonaan pyyhkiytyä pois. Tietoista etäisyyttä 60 - ja 70 - lukujen tekemisiinsä Laine kyllä otti. Jo vuonna 1970 hän eräässä puheenvuorossaan kertoi kyllästyneensä rooliinsa "nuorison markkinamarakattina" ja hippisukupolven keulakuvana. Hän ei tahtonut rakentaa barrikadeja eri ikäpolvien välille vaan suunnata sanottavansa laajemmalle yleisölle. Kokoelmassaan Paratiisi, vuodelta 1978, Laine kirjoittaa, että kapinoiminen tekee ihmisen vanhaksi. Kyllä Laineen kirjallisessa tuotannossa silti jatkuvuutta on, maailmankuvan pysyvyydestä on todisteita monin kohdin. 1980-luvun lähestyessä ihanteet kuitenkin särkyivät monelta. Vaikeita asentoja - romaanin runoilija Lamminsuo tiivistää Laineen sukupolven tuntoja, kun hän kertoo haluavansa kirjoittaa 1960 - luvun teoista, niin että nuoret näkisivät, että ovat tässä toisetkin kapinoineet.

2000-luvun koittaessa Laine näytti pääsevän aivan uudenlaiseen vaiheeseen kirjoittamisessaan, kunnes ennenaikainen kuolema valitettavasti katkaisi pitkän uran. Kerrotaan, että samaisena elokuun yönä, kun Jarkko Laine kuoli, pysähtyi myös hänen rakkaan kotikaupunkinsa Turun tuomiokirkon kello.
- Sinikka Koskinen -

Viimeksi päivitetty 4.7.2007
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 13.10.2011