Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Viktor Kärpän hankala kotoutuminen - Matti Rönkä

Teosesittely
20.10.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Matti Rönkä (s. 1959) on menestyneimpiä ja palkituimpia suomalaisia dekkarikirjailijoita. Kolmas teos Ystävät kaukana (2005) palkittiin parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävällä Lasiavain-palkinnolla vuonna 2007. Sama teos sai myös Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon 2006. Rönkä on saanut paljon kiitosta myös Saksassa. Tappajan näköisen miehen (2002) saksannos Der Gränzgänger (2007) sijoittui kolmanneksi Deutscher Krimi Preis 2008 -kirjallisuuspalkinnon kansainvälisessä sarjassa ja teos valittiin myös Vuoden parhaat rikosromaanit 2007 -listalle. Deutscher Krimi Preisin palkintoperustelujen mukaan ”kirjailija kuljettaa tarinaa eteenpäin suvereenisti ja dramaturgisen tyylikkäästi. Röngän kieli on selkeää, virkistävän suoraviivaista ja kaikenlaiset maneerit ovat hänelle vieraita. Hänen ei tarvitse osoittaa kenellekään osaavansa kirjoittaa.” Vuoden parhaiden rikosromaanien listalla kiitettiin myös Röngän esikoisteoksen kieltä sekä yhteiskunnallisuutta ja huumoria.

Mikä Matti Röngän dekkareissa sitten on niin hyvää? Eriteltyinä juuri kieli, huumori ja yhteiskunnallisuus, laajemmin koko paketti, osistaan rakentunut eheä kokonaisuus. Usein puhutaan kirjailijan omasta äänestä, persoonallisesta otteesta, joka erottaa hänet muista kirjailijoista. Rönkä on tuonut suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen uuden näkökulman, josta suomalaisuutta ja nykysuomalaista yhteiskuntaa tarkastellaan sivullisen asemasta. Oma ääni on löytynyt jo ensimmäisessä teoksessa Tappajan näköinen mies ja tuo ääni on inkeriläisen paluumuuttajan Viktor Kärpän.

Victor Kärppä – Sortavalasta Pietarin kautta Helsinkiin

Sortavalasta kotoisin oleva Viktor Kärppä, venäläiseltä nimeltään Viktor Nikolajevitsh Kornostajev, entinen huippuhiihtäjä ja Neuvostoliiton armeijan erikoiskoulutettu kapteeni, on saapunut Suomeen inkeriläisen paluumuuttajan statuksella. Viktorilla on vahva suomalaistausta: äidinpuoleiset isovanhemmat loikkasivat 1920-luvulla Suomesta rajan yli Neuvostoliittoon ja isä oli inkeriläinen. Viktor puhuu suomea, vanhassa passissa kansalaisuuden kohdalla luki finka, mutta Suomessa hän on ryssä.

Kotoutumishankaluus onkin Röngän dekkareita läpäisevä teema. Teos teokselta voi rikosaiheiden rinnalla ja niiden ohi lukea syvenevää henkilökuvaa Viktor Kärpästä. Viktor pyörittää erilaisia laillisen ja laittomuuden välillä liikkuvia bisneksiä. Hänen palveluksiaan vaativat ja pyytävät niin rikollispomot, suurlähetystö, tavalliset paperisotiinsa käännösapua tarvitsevat maahanmuuttajat kuin suomalainen poliisi. Hämäränharmaat rakennusbisnekset, työvoiman liikuttelu rakennustyömaalta toiselle, monenlainen vaihtokauppa rajan yli sekä liikkuvien kioskien tavaratäydennykset tuotteilla, joiden hankintaperiaatteista ei kannata kovaan ääneen keskustella, ovat Viktorin keskeistä toimintakenttää. Prostituutio ja etenkään huumeet ja likvidointi eivät kuulu hänen toimialueisiinsa. Pikkuhiljaa Viktor yrittää muuttaa hämäriä bisneksiään yhä laillisemmiksi, siihen häntä kannustavat kotoutumishalu sekä tyttöystävä Marja ja vähitellen kasvava perhe. Kotoutuminen ei kuitenkaan ole helppoa, esteenä ovat niin suomalaisten asenteet kuin bisneskumppanien asettamat ansat.

Viktor Kärppä –dekkarit tuovat mieleen niin venäläisklassikoita kuin amerikkalaisia Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin tyylisiä kovaksikeitettyjä dekkareita. Venäläisklassikoista dekkareihin periytyy hidas tunnelma ja tarinoiden rauhallinen eteneminen, aina voi miettiä filosofisesti ystävyyttä, luottamusta ja pettäjän kunniaa. Kovaksikeitetyistä dekkareista puolestaan tulee pinnalta lakoninen ja asioitaan selittelemätön minäkertoja. Minäkertoja-Viktorin mietteet ovat sekoitus sarkasmia ja melankoliaa, kylmäpäistä asioiden punnintaa ja surumielistä koti-ikävää Sortavalan lapsuuteen ja nuoruuteen. Toistuvasti Viktoriin mieleen kurkitaan myös unien kautta. Unet vievät muistoihin, kertovat jotain nykyhetkestä ja lähenevät välillä enneunia,  mutta uniaan ei Viktor osaa tulkita.

Viktor Kärppä on tappajan näköinen mies. Mies, jonka kasvoista ei voi lukea paineita tai vaaratilanteita. Mutta tappaja Viktor ei ole eikä muutenkaan halukas äärimmäisiin tekoihin. Pelkoon Viktor reagoi tölvivällä huumorilla, joka ei ole parhain henkivakuutus, mutta saattaa hämmentää vastapuolen. Luonteeltaan Viktor on huolehtija, joka pitää huolta omistaan eikä tämä ”omat” rajoitu pelkästään perheeseen, vaan siihen sisältyvät myös kaukaisemmat sukulaiset, työntekijät ja näiden perheet, apua tarvitsevat paluumuuttajat sekä rikollispomoilta pelastettavat narkkarit ja prostituoidut.

Sivullinen suomalainen

Oman särmänsä teoksiin tuo Viktor Kärpän yhteistyö ja rujo ystävyys ataripoliisi Teppo Korhosen kanssa. Korhonen on sanaleikkejä viljelevä, virsiä ja iskelmiä lauleskeleva, synnintunnossa ja keski-iän kriisissä kiehuva suomalainen mies, joka omalla toiminnallaan suojelee Viktoria samalla kun hankkii tältä tietoja. Viktor on haluttomasti arvaamattomasti käyttäytyvän Korhosen seurassa, mutta molemminpuolinen apu ja hengenpelastaminen ovat hitsanneet miehet pääsemättömiin toisistaan.

Korhosen kautta näyttäytyy myös Viktorin ulkopuolisuus suomalaisessa mielenmaisemassa. Viktor ei tunnista ystävänsä viitteitä suomalaisten jakamaan yhteiseen muistiin. Yhteinen muisti rakentuu osin muun muassa Korhosen viljelemistä populaarikulttuuriin liittyvistä sanaleikeistä ja viitteistä, maaseutuelämän ihannoinnista, kaikesta siitä, jota ei huomaa merkittäväksi suomalaisen identiteetin rakentajaksi ennen kuin joutuu tarkastelemaan asioita jonkun muualta tulleen näkökulmasta. Korhosen puheiden ja monien Viktorin kohtaamien suomalaisten asenteiden läpi katsottuna Suomi näyttäytyy Viktorille vieraana maana, johon ei voi solahtaa hetkessä ja joka ei helposti taivu kotimaaksi. Välillä Viktorista tuntuu kuin takaisin Sortavalaan tai Pietariin olisi helppo palata, mutta aina jostain kiikastaa. Elämä on uudessa maassa, Suomessa, jota ei kuitenkaan vielä oikein kotimaaksi tohdi kutsua.

Sitä mukaa kuin Viktorin työt valkaistuvat laillisiksi, muuttuu hänen käytöksensä vähitellen ja hänen itsensä sitä huomaamatta. Teoksessa Ystävät kaukana Viktorin identiteettikriisi syvenee, kun ystävät ja läheiset alkavat huomautella muutoksesta, joka ei kaikkien mielestä ole pelkästään positiivista. Oman lisänsä kriisiin tuo se, että Viktor joutuu miettimään luottamusta ja petosta, sitä, miten ne näyttäytyvät hänen elämässään ja lähipiirissään.

Rönkä rakentaa kiinnostavia dekkarijuonia, joissa liikutaan Helsingin hämäräbisneksissä ja venäläisessä alamaailmassa. Mutta jännityselementtejäkin kiinnostavammaksi nousee Viktor Kärppä ja hänen yrityksensä suomalaistua ja sulautua valtaväestöön, vaikka hän koko ajan tietää, että syntyperästään huolimatta hän synnyinmaansa perusteella tulee todennäköisesti Suomessa aina olemaan ryssä:

”Olin koettanut olla kunnollisista kunnollisin. Kävin urheiluseuran myyjäisissä ja kirjoitin nimeni kirjastoa puolustavaan adressiin, ostin kevätpörriäiset ja vappukukat ja leirikouluarvat ja annoin viitosen jokaiseen keräyslistaan. Naapureille olin korostetun kohtelias mutta tuttavallinen, lainasin työkalut ja peräkärryn ja auttelin puuhissa, tein lumityöt ohi omankin osuuden.

    Syksyisin kuljin kiltisti Marjan mukana juomassa valkoviiniä omenapuiden alla, kuuntelin arkkitehtien ja opettajien ja ties minkä tietokonemiesten valituksia elämän ja bisneksen kovuudesta, siitä että eihän noille lapsille mitään mahda ja kyllä se on kamalaa tuo kulttuurimäärärahojen pienuus. Hymyilin osaaottavasti niin että poskiin sattui ja olin myötäsukaisesti hiljaa. Ja kaikki vain sen takia, että kukaan ei voisi sanoa, että selvä roisto tai mikä lienee tukihuijari ja sosiaalipummi. Tai olevinaan, naisten naurattaja, Uhtuan Shemeikka perkele. Ja ennen kaikkea, että kukaan ei sanoisi ryssäksi.” (Ystävät kaukana, 2005: 128-129.)

- Tuija Lassila -
 

Viimeksi päivitetty 14.4.2008
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 20.10.2011