Merja Virolainen

Kirjailijaesittely
10.7.2013

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Merja Virolainen on vastakohtien runoilija. Toisinaan herkkä ja haavoittuva, toisinaan groteski, räväkkä ja uhmakas, "eräänlainen naispuolinen, räävitön Villon", kuten runoilijakollega Saila Susiluoto on häntä luonnehtinut.

Virolaisen runoja voidaan lukea monella tasolla. Hän kirjoittaa usein rakkaudesta ja naisen ja miehen välisestä suhteesta, mutta nämäkin runot sisältävät aina laajemman näkökulman maailmaan ja historiaan. Hän kritisoi usein naisten asemaa historiankirjoituksessa ja kirjallisuushistorioitten kaanoneissa. Mitään katkeraa kalkkia runoilija ei lukijoilleen juota, päällimmäisinä sävyinä ovat ilo ja leikillisyys, lempeä ymmärryskin.

Räväkkyyttä ja vimmaa löytyy myös kirjailijan omasta runoilija-asenteesta

Runoilija on turvassa, kun hänellä on tukalaa. Kun hän on ahdistunut työnsä tähden. Ei kärsimys tuhoa runoilijaa. Ei pimeys eikä tyhjyys. Runoilija tuhoutuu, jos ne puuttuvat. Ruusun kukinto tuoksuu, koska se pysyttelee lähellä piikkejä. Hyvä runoilija on tutkimusmatkailija. Etsivä. Arkeologi. Leiriolosuhteet. Malariasääskiä. Tiikeri pöheikössä. Pikkurikollisia, huoria, huumediilereitä, joilta täytyy onkia tietoa. Joita ei saa uskoa. Kaivaa, kaivaa, kaivaa, rapsuttaa varovasti vauvanharjalla. Pitkämielisesti, hellittämättä. Vaikka ei ole toivoa, että löytyisi mitään. Ja se mitä löytyy, ei olekaan sormus viikinkien aarteesta, vaan viimeviikkoinen pullonkorkki. Mutta juuri sillä korkilla voittaa matkan paratiisisaarelle. Te tarvitsette hereillä olevia aisteja. Tehkää valppaita havaintoja. Tunnistakaa elävät ajatuksenne ja tunteenne. Rohjetkaa tarttua ja luottaa niihin, ei siihen mitä luulette että teiltä odotetaan. Voidakseen kirjoittaa kunnon runoja on saatava yhteys omaan sisäiseen elämäänsä.

- Merja Virolaisen alustuksesta Lahden Runomaratonissa 2000 - Viimeksi päivitetty 16.6.2011

Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 10.7.2013