Terveisiä Afrikasta - Elina Hirvonen

Kirjailijaesittely
11.11.2011

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

”Minä jaksan tämän päivän. On auringon lämmittämän koirankakan ja kostean mullan tuoksu. Kumara nainen 80-luvun toppasaappaissa ja kurahousuihin puettu lapsi, joka kurkottaa kieltään suutaan ympäröiviin jäätelöviiksiin. On pitkä aamupäivä, jolloin ei tarvitse katsoa kelloa.”

Elina Hirvonen julkaisi esikoisteoksensa Että hän muistaisi saman vuonna 2005. Kirja oli ilmestyttyään sekä kriitikoiden että lukijoiden ylistämä ja päätyi myös Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Teosta on käännetty jo ainakin seitsemälle kielelle, mikä on melkoinen saavutus suomalaiselle romaanille.

Romaanin teemoja ovat perheen sisäiset jännitteet, väkivallalla kasvattaminen, sisaruussuhteet, mielenterveysongelmat, syyllisyys ja muistojen jäljittäminen. Päähenkilö Anna käy yhden päivän aikana läpi perheensä tragediaa ja analysoi samalla miesystävänsä traumaattisia lapsuusmuistoja. Tarinan taustalla ovat Vietnamin ja Irakin sodat. Ihmisen intiimein ympäröivä yksikkö on perhe. Sitä voi yrittää paeta fyysisesti mutta henkisesti se on mahdotonta. Kirjassa pohditaan voiko kokemiaan vääryyksiä olla laittamatta kiertoon ja voiko selviämisen valita.

Hienon esikoisteoksen jälkeen moni on jäänyt odottamaan jatkoa. Vihdoin kirjailija löytyi eteläisestä Afrikasta, Sambian Lusakasta. Tässä kuulumisia.

Hei Elina, mitä kuuluu Sambiaan? Paistaako aurinko? Kuumastikin?

Hei! Täällä on vihdoin alkanut kunnon sadekausi, eli vettä tulee kaatamalla, välillä myös meidän kylpyhuoneen lattianraosta sisään. Muuten kuuluu hyvää, palasin tänne reilu viikko sitten Amsterdamista, missä olin dokumenttielokuvafestivaalien raadissa. Oli ihanaa käydä Euroopassa, syödä sushia ja nähdä katuvaloja, mutta kivaa palata myös tänne. Viime viikonloppuna käytiin melomassa Sambesi-joella virtahepojen ja krokotiilien keskellä, ja nyt olen hautautunut kotiin kirjoittamaan. Pöydän alla nukkuu kaksi koiraa: sokea ja kuuro Tobi ja meille vasta adoptoitu Tanner, joka kulkee kolmella jalalla, koska yksi jaloista on epämuodostunut.

Esikoiskirjasi Että hän muistaisi saman  (2005) oli sekä kriitikoiden että lukijoiden suosikki. Sen jälkeen uutta kirjaasi on odoteltu kiivaasti. Milloin se tulee? Voitko yhtään paljastaa, mitä teemoja siinä käsittelet?

Kirjoitan seuraavaa kirjaa parhaillaan välillä innostuksen, välillä kauhun vallassa. Jos kaikki menee hyvin, se julkaistaan keväällä 2010. Kirja sijoittuu osittain Suomeen ja osittain Afrikkaan ja se käsittelee ihmisten välisen yhteyden kaipausta ja kivuliaisuutta. Muita teemoja en vielä uskalla paljastaa.

Olet viettänyt jo jonkun aikaa Afrikassa, tarkemmin Sambiassa. Miksi?

Muutimme tänne kahdeksi vuodeksi elokuussa 2007 mieheni YK-työn perässä. Minun oli tarkoitus keskittyä täysipäiväisesti toisen romaanin kirjoittamiseen, mutta se oli yllättävän vaikeaa. Tuntui, että "oikeus" kirjoittamiseen oli lunastettava tekemällä jotain konkreettista Sambian hyväksi. Päädyin mukaan Sambian ensimmäiseen kansainväliseen elokuvatuotantoon, jossa toimin apulaisohjaajana ja tuotannollisena yleishääränä, ja koulutin yhdessä suomalaisen työryhmän kanssa paikallisia nuoria elokuvantekijöitä. Viime vuosi meni sen parissa, ja oli niin rankka, että nyt voin hyvällä omalla tunnolla kirjoittaa. Elokuva esitetään kevään aikana myös Suomessa.

Dokumenttielokuvasi Paratiisi - kolme matkaa tässä maailmassa on palkittu useilla eri filmifestivaaleilla. Onko nyt niin, että dokumenttielokuvien tekeminen vetää pidemmän korren ja kirjoittaminen jää kakkoseksi? Oletko jo suunnittelemassa uutta elokuvaa?

Toistaiseksi kirjojen ja elokuvien välillä vallitsee jonkinlainen kauhun tasapaino. Silloin kun tekee aktiivisesti toista, toinen taiteenlaji tuntuu henkiseltä turvapaikalta, jonka olemassaolo auttaa kestämään epävarmuutta ja epäonnistumisen pelkoa. Samalla työskentely on helpottavan erilaista: kun olin istunut pitkään koneen ääressä kirjoittamassa esikoisromaania, oli ihanaa lähteä kuvausryhmän kanssa maailmalle tekemään elokuvaa. Toivon että myös jatkossa voin tehdä sekä elokuvia että kirjoja, ja taiteilla siinä välissä jostain myös elannon itselleni. Seuraava elokuva poreilee mielessä, mutta sen aika on vasta kun kirja on valmis.

Mitä Afrikka on sinulle opettanut?

Mitä pidemmän aikaa täällä vietän, sitä enemmän tajuan, miten vähän asioista ymmärrän. Ihmisiin tutustuminen antaa toivoa: maanosa on täynnä lahjakkaita, aktiivisia ihmisiä joilla on näkemyksiä ja intohimoa ympäristönsä kehittämiseen.

Oletko tutustunut afrikkalaiseen kirjallisuuteen tai kirjailijoihin? Voitko suositella jotain kirjaa, josta mielestäsi saa hyvän kuvan afrikkalaisuudesta tai edes jostain sen osa-alueesta?

Yksi kiinnostava kirjailija on senegalilainen Ousmane Sembène, joka on myös elokuvaohjaaja. Häneltä on suomennettu esimerkiksi rautatieläisten lakosta kertova teos Jumalan puupalikat. Todella riipaiseva romaani on tansanialaisen Abdulrazak Gurnahin  Paradise, tarina pienestä pojasta jonka hänen isänsä myy orjaksi maksaakseen velkansa. Pohjoisafrikkalaisista kirjailijoista egyptiläinen Nawal El Saadawi kuvaa naisen elämää kiinnostavasti ja älykkäästi sekä romaaneissaan että tietokirjoissaan.

Mitkä ovat viime aikojen mieluisimmat kirja- ja elokuvakokemuksesi?

Näin Amsterdamin dokumenttielokuvafestivaaleilla itävaltalaisen Nikolaus Geyrhalterin elokuvia, joissa oli hieno visuaalinen maailma, hiljaista huumoria ja ihmisiä kuvattu kauniin kunnioittavalla tavalla. Samoilla festivaaleilla näin Adrzej Fidykin Pohjois-Korean keskitysleireistä kertovan elokuvan Yodok Stories, joka oli sisällöltään hyytävän järkyttävä, ja visuaalisesti vaikuttava. Kirjoista viimeaikaisia ihastuksia ovat Paul Austerin Tarinoita  Brooklynistä, Sofi Oksasen Puhdistus, Eeva-Liisa Mannerin runot joita luen uudestaan aina kun kirjoitan, ja ystäväni Anu Silfverbergin Kung Po.

Jäämme odottamaan uutta kirjaasi ja elokuvaasi. Antoisaa Afrikka-aikaa ja kiitos haastattelusta!

- Satu Vähämaa -

 

 

Viimeksi päivitetty 26.1.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 11.11.2011