Arto Salminen (1959-2005)

Tutustuin Salmisen kirjoihin vuonna 2003. Tuolloin Töölön kirjaston hyllystä tuli lainaan Varasto, joka kertoi maalivarastossa työskentelevästä Rouskusta. Varastossa pidin Salmisen karusta mutta äärettömän terävästä ja oivaltavasta kielestä. Aluksi inhosin päähenkilöä, sitä miten ällöttävän tyypin kirjailija oli muokannut Rouskusta, joka selän takana sylki työkaverin kahvikuppiin.

Varaston jälkeen ja aina uuden teoksen ilmestyttyä, oli pakko lukea myös muut Salmiset. Ne ovat Turvapaikka (1995), Paskateoria (2001), Ei-kuori (2003), Lahti (2004) ja Kalavale (2005). Jokainen kirja käsittelee tavalla tai toisella yhteiskunnallisia teemoja - ankeita ihmiskohtaloita, syrjäytymistä ja köyhyyttä.

Salmisen henkilöt ovat usein vastenmielisiä hahmoja joissa on kuitenkin joku sipaisu herkkyyttä ja lämpöä. Vähän niin kuin Kalavaleen Oona, joka kaikessa kovuudessaan ja pyrkyryydessään halaa mummon antamaa kukkoa:

"Mä haen keittiöstä tuolin ja kiipeen eteisen yläkaapista ottaa mun vanhan kukon. Mä sain sen mummolta ku mä olin skidi. Siin on ihanan pehmee kangas ja pehmee sisus. Mä käyn sohvalle makaa ja halaa kukkoo."

Salmisen teksti on karua kerrontaa, jota kannattelee huumori ja paikoin aforisminomaiset lausahdukset. Näennäisen pienillä lauseilla kirjailija luo helposti tunnelman tai kuvailee ihmisen, kuten vankilakundi Herlevin Kalavaleessa:

"Pöydän päässä viittasi mies, jolla oli nahkatakki ja sen päällä risainen farkkuliivi. Naamalla oli menty vastaiseen säistä piittaamatta. Muotokuvaa miehestä ei koskaan tultaisi tekemään, paitsi se kömpelö hahmotelma, jonka poliisi myöhemmin piirtäisivät valkealla liidulla asfalttiin."

Kalavale – tosi-tv:n kritiikkiä

Arto Salminen oli todellisen suuren läpimurtonsa kynnyksellä kuolemansa aikoihin vuonna 2005. Tuolloin hän muokkasi romaanistaan Varasto näytelmäversion Kansallisteatteriin. Myös Salmisen viimeiseksi jäänyt teos, Kalavale, sovitettiin näyttämölle KOM-teatteriin vuonna 2009.

Kalavaleen aiheena on tosi-tv. Vanha tuottajaguru Fisu-Hanski, nuori kukko Kasperi ja lähiöruusu Oona luovat yhdessä vankilasarja Auschwitzin, jossa 12 lähiöstä tuotua miestä ja naista kilpailevat 200 000 euron pääpalkinnosta. Itsensä myyminen on teoksen keskeinen teema. Oonan narkkarisisko Minttu myy itseään huumeista. Oona taas myy itseään varakkaalle Fisu-Hanskille paremman tulevaisuuden toivossa. Auschwitzin epätoivoiset osallistujat halajavat julkisuutta ja rahaa. Salmisen Kalavaleen henkilöt ovat uskottavia ja lukiessa ei voi olla vertaamatta Salmisen visiota Big Brotheriin.

Arto Salmisen teoksissa on usein nykymaailman kelkasta pudonnut vanhempi, hieman surumielinen hahmo. Kalavaleessa tyyppiä edustaa Fisu-Hanski, joka ihmettelee nykymaailman meininkiä aina deodoranttipurkin tekstistä lähtien:

"Pullossa luki NEW Rexona Active Reserve KICKS IN WHEN YOU NEED IT 24 h+ Cotton Dry. Mitä se tarkoitti? En tiedä"

- Rauha Maarno -

Viimeksi päivitetty 7.12.2009
Teksti julkaistu Sanojen ajassa aikaisemmin.
Siirretty Kirjasampoon: Kimmo Leijala / 23.11.2011